Ettet hämmentyisi liiaksi siitä, että blogisi on selvästikin saanut jokusen uuden lukijan, ja ryhtyisi yrittämään mahdotonta: olemaan heille mieliksi. Vaikket edes tiedä, keitä he ovat.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Että alkaisit pikku hiljaa ymmärtää, mitä on tapahtunut, ja myös sen, että ylihuomenna, kun Vihreiden uusi valtuustoryhmä kokoontuu järjestäytymään, olet itse mukana.

Että keksisit jotain järkevää, oikeasti järkevää sanottavaa sille toimittajalle, joka haastattelee sinua huomenna radioon "tulevaisuuden visioistasi", muun muassa. Voi hyvät hyssykät. (Voisinkin oikeastaan sanoa juuri sen.)

Että nukkuisit vähän nyt, koska valvoit viime yön.

Jep, se toiveista.

 

Viime yö oli pakko valvoa, koska aamu kello viideltä keittiössä oli niin hieno: molemmat tyttäret olivat siellä myös. Aamulla kello viisi, juttelemassa. Koska mamma oli juuri päässyt kaupunginvaltuustoon. Toinen sanoi: aijaa, ja toinen sanoi: öh. Esikoinen nukkui, toimittuaan koko illan vaalien reaaliaikaisen tuloslaskennan toimitsijana, puhelimitse kotoa käsin, kun perheenäiti istui vaalivalvojaisissa puhelin kädessä.

Ja puoliso, hän lupasi aamulla kuudelta, kun tyttäret olivat palanneet takaisin unimaille, että perheenäidin ensimmäisen presidenttikauden aikana Linnan juhlat siirretään punaisen talon naapurin latoon. Koska siellä on kaikista paras meininki.

Keittiössä se oli hyvä myös, viime yönä. Keittiössä istui tytärten ja puolison lisäksi myös yksi kappale perheystävää. Tämä perheystävä tuntuu olevan paikalla aina, kun perheessä tapahtuu:

silloin kun perheenäiti ja puoliso viettävät ensimmäisiä hetkiään yhdessä, tai ovat juuri saaneet ensimmäisen yhteisen lapsensa, tai menettäneet juuri ensimmäisen yhteisen lapsensa, tai ovat juuri menneet naimisiin ja ottavat hääkuvaansa Kampin metroaseman valokuva-automaatissa, tai ovat juuri saaneet toisen yhteisen lapsensa, tai kun joku perheestä on juuri päässyt kaupunginvaltuustoon.

Todellinen perheystävä on paikalla juuri silloin. Kun jotain tapahtuu. Jostain hän vain ilmaantuu, ja erittäin hyvä niin.

Parasta on kuitenkin se, että perheystävä ilmaantuu myös siihen hääkuvaan. Ilmaannuttuaan myös Kampin metroaseman valokuva-automaattiin, kolmannen välähdyksen jälkeen.

Kaikilla pitäisi olla sellainen perheystävä.

 

Perheenäiti lauloi tänään vanhemmalle tyttärelle unilaulun. Tytär oli todella väsynyt. Perheenäiti oli ilmeisesti hiukan väsynyt myös. Hän lauloi, vanhasta muistista, hajamielisesti niin kuin aina, ajatellen samalla muita asioita, niin kuin aina, ja äkkiä tytärtä alkoi naurattaa. Tytär hytkyi naurusta peiton alla, ja perheenäiti havahtui kesken laulun: mitä sinä oikein naurat?

Mitä sinä oikein laulat, tytär vastasi ja jatkoi nauramistaan. Sanat olivat menneet sekaisin. Nukkumatti meni kuulemma unien sinimaahan auton sijaan sateenvarjolla.

 

Nyt, kun kaikki muut ovat menneet perässä, taivaalla sateenvarjon varassa holtittomasti leijuva Nukkumatti huvittaa perheenäitiä. Perheenäiti katsoo tätä miesparkaa ikkunasta ja toteaa, että tuulen suunta on selvästikin väärä. Meillä valvotaan vielä pieni hetki. Ennen kuin tuuli kääntyy.

Minä olen ehkä sanonut tämän ennenkin: maailma on kummallinen paikka. Asiat eivät ensin lainkaan tapahdu, ja sitten ne tapahtuvat hyvin äkkiä. Kummassakaan ei oikein itse pysy perässä.

 

Perheenäiti piteli tänään ensimmäistä kertaa sylissään pientä veljenpoikaansa. Veljenpoika nukkui. Perheenäidin mielestä veljenpoika oli ihan hassu. Hän oli niin kovin pieni, ja hänen otsakurttunsa niin kovin tuttu. Perheenäitiä ei yhtään itkettänyt. Ei edes silloin kun veli otti esikoisensa olalleen ja painoi päänsä hellästi tätä vasten, niin kuin vain esikoista vasten voi.

 

Perheenäiti yrittää pysytellä itsensä perässä, mutta ei siitä mitään tule. Jossain se taas menee, miettii kaikki asiat sekaisin samaan päähän. Ei muista mille on hyvä itkeä ja mille huono nauraa, ja mille hyvä.

Täytyy siis tehdä sitä kaikkea yhtä aikaa.

Hyvää yötä.