Se tuli vastaan jo rappukäytävässä, ennen kuin perheenäiti oli avannut kotinsa oven. Haju oli paha, ja kun perheenäiti oli avannut kotinsa oven, haju oli erittäin paha. Päivätolkulla biojäteastiassa haudottu täpötäysi biojätepussi oli unohdettu eteisen matolle. Matto oli imenyt siitä kaiken nesteen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perheenäiti huokaisi. Tältä haisevat vaalit, perheenäiti tiesi. Tältä haisee kotitalouden laiminlyöminen. Tältä haisee oma naama kadulla, suittu ja hymyilevä. Tältä haisee tyrkyttäminen.

Ja kuitenkin, pahasta hajusta huolimatta: vaalit ovat muutakin. Perheenäiti sai tästä varmuuden avattuaan sähköpostilaatikkonsa.

Siellä oli kaksi kaunista viestiä, tuntemattomilta ihmisiltä. Jokin vaalikone oli kaiketi tuonut heidät tähän.

 

Viime päivinä perheenäiti on saanut jokusen viestin tuntemattomilta ihmisiltä. He ovat kiittäneet perheenäitiä kummallisista asioista: lohdusta, toivosta ja siitä, että perheenäiti on olemassa. Sellainen on hyvin kummallista. Sellainen myös nousee helposti päähän.

Siltä varalta ihmisellä on onneksi kuitenkin eteisessään ikioma täpötäysi biojätepussi. Mattoa pestessä maailmanjärjestys palaa entiselleen. Ihminen ei silloin pysty tuntemaan itseään erityisen hyväksi, korkeintaan hiukan voimattomaksi, voimakkaan kotitalouden edessä. Voimakas kotitalous on olosuhde, joka on omiaan pitämään ihmisen jalat maassa. Ja vielä aika tahmeasti. Ainakin meillä.

 

Eivät nämä vaalit siis pelkästään pahalta haise. Ehkäpä jopa päinvastoin. Päivisin, kun perheenäiti seisoskelee nukkuvan päällikön kanssa Kolmen sepän patsaalla ja ahdistelee ohikulkijoita mainoksineen, vaaleilla on hetkittäin melko miellyttäväkin haju. Vaalit ovat syy vieraiden, toisilleen tuntemattomien ihmisten ryhtyä sanailemaan keskenään. Tärkeitä. Kerro minulle mistä sinä unelmoit, vaikka asunkin kyllä Espoossa, eräs mies kysyi perheenäidiltä tänään. Sitten juteltiin. Vaikka mies asuikin Espoossa.

Se oli hienoa. Juttelun jälkeen mies sanoi: lähden nyt esittämään samat kysymykset sinne Espooseen. Mennessään hän lupasi äänestää perheenäitiä eduskuntavaaleissa.

Perheenäiti tosin ei luvannut asettua niissä ehdolle. Sikäli kuin se nyt koskaan on asettumisesta kiinni. Voisinhan minä asettua omatoimisesti ehdolle vaikka presidentiksi, mutta kivempi olisi kyllä jos joku ensin vähän pyytäisi. Silloin vaaleissa voisi saada oman numeronkin.

 

Pyykkituvan ovella biojätematto käsissään perheenäiti ajatteli tätä avaruutta. Että on tässä sittenkin puolensa, muutkin kuin ne huonot. Jokin aika sitten maailman tapetille nousi taas se kuuluisa yhteisöllisyyden puute, se joka kuulemma saa lapset tappamaan toisiaan internetin tukemina. Pyykkituvan ovella perheenäiti iloitsi hetken siitä, että tämä kamala internet tuo kuitenkin joskus toisilleen tuntemattomat ihmiset hetkeksi toistensa ajatuksiin, toistensa lohduksi. Kaipa se jotenkin korvaa sitä yhteisöllisyyttä, jota me kaikki niin kovasti kaipaamme.

Pyykkituvan ovella.

Kaunis viesti tuntemattomalta ihmiseltä on aika kaunis asia. Se saa vaalit haisemaan ihan hyvältä.

 

(Vaaliteemani löytyvät tästä.

Linkit niihin liittyviin ajatuksiin, joita olen kahden viime vuoden aikana ajatellut, löytyvät tästä.

Ja vaalisivuni ovat nyt valmiit.)