On myöhäinen yö.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perheenäiti askarteli itselleen pikkuruisen esitteen, ihan itse. Sittenkin. Häntä pikkuisen autettiin kuvan liittämisessä siihen. Mutta muuten itse.

Se oli perheenäidin mielestä ihan okei se esite. Hän käytti sen askartelemiseen kolme neljä tuntia, vaikkei siinä ollut kuin muutama lause.

Perheenäiti oli tyytyväinen, ja ylpeä itsestään. Kerrankin hän sai tehtyä koneellaan jotain ihan itse. Hän tallensi sen esitteen, ja printtasi muutaman. Huom. tallensi, ennen kuin printtasi.

Nyt sitä esitettä ei kuitenkaan enää ole. Missään. Muutama printti on. Ei muuta. Tuli neljä esitettä, neljässä tunnissa. Kenellehän minä ne jakaisin?

 

Te ette usko kuinka minua väsyttää tämä ihmisen näppärä apuväline, tämä tietokone. Ette usko. Tähän minä sitten käytän aikaani öisin. Kello on kohta puoli kaksi, ja kaikki, mitä minun tänä yönä piti aivan ehdottomasti tehdä, on tekemättä. Neljän tunnin tehty työ puolestaan valui suoraan avaruuden roskikseen. Tästä pitäisi varmaankin kirjoittaa joskus joku hauska juttu. Ehkä huomenna, kun koomisuus on kova sana. Kun ei enää ole yö, eikä väsytä.

Itkettää, taas, ja tällä kertaa joku ihan turha asia. Ihan mitätön. Maailmassa on isompiakin murheita, tärkeämpiä. Selän takana odottaa kotitalous. Se on kaikkea muuta kuin mitätön, ja se on heitteillä. Lapset nukahtivat, yksi kerrallaan, kuka mihinkin, ja joka kerta kun joku nukahti, minä olin häneen selin. Tietokoneen ääressä.

Joskus samaa ihmistä pitäisi olla useampi. Minusta on aina tuntunut siltä, kun joku lapsista on ollut pieni. Että minua pitäisi olla monta. Kaikki tulisi tehdyksi, ei itkettäisi turha mitättömyys öisin, kotitalous ei olisi heitteillä, lapset saisivat huomiota, kaikki riittävästi, ei kukaan liian vähän, mikään vastoinkäyminen ei olisi ylivoimainen, ikinä, eikä yksikään lapsi koskaan nukahtaisi yksin. Jos minua olisi monta.

Jos minua olisi monta, minulla olisi nyt se esite. Sillä minun toinen minäni olisi sanonut tänä yönä toiselle: sinä painoit väärää nappia, ei se tallentunut vielä, paina tuota toista, ja jos ei minun toinen minäni olisi sitä tajunnut sanoa, ehkä kolmas olisi tajunnut, tai neljäs, tai viides. Ja nyt olisi enemmän kuin neljä esitettä ja huomiseen vaalipaneeliin puhtaat kalsarit. Jos minua olisi ollut tänään vaikkapa seitsemän tai viisikymmentä tai tuhatviisikymmentä. Laskut olisi maksettu, kirjaston kirjat palautettu, ruoka laitettu, syöty ja pesty lautasista, lautaset laitettu kaappiin.

Aamuisin sen huomaa, parhaiten. Että minua ei ole monta. Sen huomaa siitä kun etsin itselleni puhtaita vaatteita. Löydän niitä tarvittaessa muille, (tarvittaessa on jokapäivän synonyymi) ja jos en löydä, niin loihdin, pesen ja puhallan kuivaksi vaikka, mutta kun minun itseni on aika pukeutua, puhtaita vaatteita ei ole. Koska minua ei ole monta.

Onneksi minulla on kuitenkin nyt itsestäni monta esitettä, kokonaista neljä. Voin jakaa ne ehkä perheelleni, yhden jokaiselle sen jäsenelle. Että rakkaat, tätä mieltä minä maailmasta olen, ja jos teillä on nälkä, palataan asiaan huomenna. Koska minua on vain yksi, ja juuri nyt minä suren hukkaan mennyttä työtäni. Oikein kovasti. Se vie kaiken aikani.

No niin, se siitä sitten. Itsesääli avaruudelle öisin saa ihmeitä aikaan. Lakkasi nimittäin jo itkettämästä, päihitin turhan murheen, sanoin sille: minuun et pysty senkin törppö. Vaihtuvaista, vaihtuvaista on elämä ja ihmisen mieliala siinä. Koettakaa pysyä perässä, minäkin koetan.

 

Se vaalipaneeli, johon minä pesen ja puhallan aamulla kuivaksi jotkut hyvät vaalipaneelikalsarit:

 

Käpylä-Seura järjestää kunnallisvaalien vaalipaneelin Käpylän
peruskoulun Hykkylän rakennuksen ruokalassa tiistaina 7. lokakuuta
(Mäkelänkatu 93, matala pihasiipi) kello 18.30 alkaen.

 

Paneeliin on ymmärtääkseni kutsuttu kaikki Käpylän ja Koskelan alueen kunnallisvaaliehdokkaat kaikista puolueista. Myös meistä Itsesäälin Ystävistä. Vien ehkä mennessäni sinne yhden esitteen kun vauva kumminkin sen omansa muuten vain syö, kun ei meillä muuta ruokaa ehditä vauvalle laittaa.  

 

Tämän takia ihmisellä on oma blogi. Että hän käy itsehoitamassa itseään siellä öisin. Hän käy siellä sanomassa itselleen: katso nyt kuinka hölmöä sinun elämäsi oikeasti on, kannattaako tuosta niin ahdistua.

Välillä kannattaa, välillä ei. Kannattaa varmaan tulla sinne vaalipaneeliin, jos haluaa nähdä jotain virkistävää. Kuten esimerkiksi takkuhiuksisen perheenäidin, joka synnytti viimeksi jo melkein vuosi sitten, mutta jolla on edelleen jalassa ne äitiysfarkut, joissa on se reikä joka niihin tuli jo viimeistä edellisen raskauden aikana. Ja miksi hänellä on edelleen jalassa ne äitiysfarkut?

Siksi kun häntä ei ole monta. Jos perheenäitiä olisi monta, joku heistä kävisi jumppaamassa pois sen makkaran, jonka erilaiset vauvat ovat hänen vyötärölleen hautuma-aikanaan erilaisilla muffinssitoiveillaan vaatineet, ja jos ei kukaan niistä monista ehtisi, joku varmaan kuitenkin ehtisi käydä ostamassa uudet farkut. Jotkut ehjät vaikka. Jotkut joissa kehtaa istua paneelissa ja puhua järkeviä.

No, kai sitä voi puhua järkeviä muutenkin. Katsotaan voiko.