Päällikölle sisaruksineen on kolme tuntia sitten syntynyt pieni serkkupoika.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perheenäiti on itkenyt koko sen kolme tuntia. Ei siksi kun pitäisi - onnesta siitä, että pikkuveli on saanut oman pienen pojan - vaan siksi, että perheenäiti itse on saanut kaksi, mutta vain toisen hän on saanut pitää.

Perheenäiti itkee kaikkia maailmaan syntyviä pieniä poikia. Kaikki ne muistuttavat siitä yhdestä, joka piti haudata maahan.

Huomenna on toisin. Huomenna vaalivaunut rullaavat taas vaalikentille kyydissään yksi hieno pieni tyttö, suuri onni, yhtä suuri kuin kaikki maailmaan syntyvät lapset. Ehkä jo ylihuomenna perheenäiti pystyy katsomaan maailmaan vastikään tullutta 3935 grammaa hienoa pientä poikaa ja toivottamaan hänet tervetulleeksi. Tänään on kuitenkin se päivä, jona 3835 grammaa surua istahtaa takaisin keittiön pöydän ääreen. Vaikka nyt on ilon päivä.

Kaikkina päivinä perheenäidin povitaskussa on 3835 grammaa surua. Se on siellä aina.

Myös ilon päivinä.

 

 

(Tämä kirjoitus ei liittynyt vaaleihin. Kaikki päivät eivät ole vaalipäiviä. Nämä ehkä liittyvät vaaleihin paremmin:

Vaaliteemani löytyvät tästä.

Linkit niihin liittyviin ajatuksiin, joita olen kahden viime vuoden aikana ajatellut, löytyvät tästä.

Ja vaalisivuni ovat nyt valmiit.)