Päällikkö nukkuu. Hän kerää voimia siihen, että jaksaisi olla minun lapseni. Se on joskus vaativaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Perheenäiti ajattelee.

Hän ajattelee:

a) yksinäisyyttä

b) poliitikoksi ryhtymisen mielekkyyttä

c) siitä, mikä kunnallispolitiikassa on viime päivinä ylittänyt uutiskynnyksen sekä

d) vittumaisia ihmisiä.

 

Avaamme kohdan a). Pakottava henkilökohtainen osuus, joka tekee ihmisestä (itselleen) kiinnostavan, ja auttaa jaksamaan löpinää kohdassa c).

Kotiäidin elämä on yksinäistä. Lapsesta on seuraa, mutta hän ei ole aikuinen. Aikuinen ihminen tarvitsee aikuisia ihmisiä, mutta ei aina pelkästään ja täsmälleen samassa elämäntilanteessa olevia. Yksinäisen äidin vaipanvaihtoyksinäisyyttä ei aina lievitä toisten äitien vaipanvaihtoyksinäisyys ja puhe vaipoista perhekerhossa. Perheenäidin mielestä perhekerhot ovat hienoja, tarpeellisia ja yksinäisiä paikkoja. Yksinäisyys seurassa on ikävää. Vaipat ovat syvältä. Niiden tehtävä on pyydystää kakka, ettei se tulisi housujen läpi, ei tuoda elämään sisältöä. Sen enempää kuin lapsenkaan tehtävä on. Tuoda äidin elämään sisältöä.  Lapsi tulee äidin elämään elämään. Sisältö pitäisi mielestäni repiä muualta.

Kohta b). Äiti huomaa: nyt minulla on aikaa. En käy töissä. Voisin käyttää aikaani johonkin muuhunkin kuin niihin vaippoihin, joiden parissa koko ajan askaroin. Tilanne on mainio: on tietoa arjesta, halua jakaa sitä sinne, missä se olisi tarpeen, eli sinne, missä ihmisten arkeen vaikuttavista asioista päätetään, on jonkin verran aikaa, ja vieläpä hyvä väline: näpsäkkä ulosanti. Miksen siis valjastaisi sitä johonkin viisaaseen - johonkin muuhunkin kuin oman ostovoimani nostamiseen. Jota en siis osaa. Miksen siis tekisi jotain, mitä osaan?

Ryhdyn poliitikoksi ryhtymiseen. En keksi sitä alun perin itse: minua pyydetään. Mietin ensin todella kovasti, onko minusta siihen. Olisinko siinä hyvä, ja olisiko se minulle hyväksi. Tai jollekin muulle. Tulen tähän tulokseen: olisin siinä hyvä, se EI olisi hyväksi minulle, mutta siitä voisi olla iloa jollekin muulle. Koska järkeviä näpsäkkäulosantisia kovaäänisiä nopeita äitejä ei koskaan ole päättävissä elimissä liikaa. Kukaan terve ei halua kaupunginvaltuustoon kelailemaan tosissaan sitä, montako miljoonaa omaisuuden suojeluun tarkoitettuun Stop töhryille -kampanjaan on varaa laittaa samaan aikaan kun ihmisen hoivasta on kuulemma pakko aina säästää, aina. Kukaan terve ei halua istua iltaisin kuuntelemassa loputonta löpinää. Pitää olla motivoitunut että jaksaa muistaa, ettei tämä ole pelkästään löpinää, vaan tärkeä paikka, jossa päätetään konkreettisista ihmisten elämään vaikuttavista asioista.

Tehtyäni päätöksen suostua ehdokkaaksi minusta tuleekin ihminen, joka ei enää ikinä voi tehdä mitään vilpitöntä - eikä edes haluta sitä - ilman että se on tuomittavaa. Kaikki on vaalityötä. Jos hymyilee ihmiselle kaupan kassalla, se on vaalityötä. Mielenosoituksen järjestäminen on vaalityötä.  Jos tarjoutuu auttamaan jotakuta jossain, se on vaalityötä. Poliitikko siinä keräilee pisteitä, koska se haluaa istua iltaisin kuuntelemassa löpinää, vaikka kaupungissa olisi tuhat epäkohtaa korjattavana. Jos päättää jättää kokonaan väliin omien esitteiden painamisen, sellaisen, jossa on oma kuva ja näpsäkät lauseet, jos päättää jättää sen väliin, koska ei kehtaa jakaa sellaisia kenellekään, koska ei ikinä lue niitä itsekään, vaan heittää ne aina heti pois, sekin on vaalityötä. Jos ajatteleekin sen sijaan tehdä jotain mikä voisi oikeasti auttaa johonkin asiaan, kuten valvontakameroiden saamiseen oman mielipuolisen kotikatunsa varrelle, se vasta onkin vaalityötä. Ja vaalityö, sen kaikissa muodoissa, on ehdottoman tuomittavaa. Koska vaaleillahan on tarkoitus valita ihmisiä, joiden on tarkoitus päättää ihmisten asioista. Eihän sinne hyvänen aika sinne valtuustoon olekaan tarkoitus valita ketään, joka on valmis tekemään jotain jonkun muunkin ajankohtaisen asian kuin oman kampanjansa eteen siihen aikaan vuodesta, kun on kampanjoinnin aika. Kampanja-aikaan ei saa tehdä mitään viisasta. Silloin pitää tehdä vain se helvetin kampanja.

Suomeksi: poliitikoksi ryhtymisen mielekkyys on astetta nolla. Sitä ei ole. Voimat pitää laittaa typerien vaalikoneiden täyttelyyn ja rahat itsensä mainostamiseen. Ehdin jo varata pari mainospaikkaa, joihin minulla ei ole varaa. Nyt se hävettää minua. Rahaa olisi tarvittu kotona johonkin ihan muuhun, enkä minä voi nyt ajaa raitiovaunulla pari viikkoa ennen vaaleja. Oma kuvani katsoo minua sieltä syyttävästi. Se katsoo kysyvästi: oliko tässä mitään järkeä? Halusitko sinä naamasi tähän, ja tekemisesi vieraiden ihmisten arvioitaviksi? Halusitko tosiaan kertoa kaikille, tykkäätkö käydä kaljalla, ja miettiä sitä, millä lailla sinut oli sillä kysymyksellä tarkoitus lokeroida - alkoholisteihin, sivistymättömiin nahjuksiin, joiden aivoilla ei maailmassa ole muuta paikkaa kuin baari, vai mahdollisesti normaaleihin ihmisiin? Voiko ihminen, joka tykkää käydä kaljalla, tykätä käydä myös oopperassa, ja mitä ihmeen väliä sillä oikein on? Voiko ihminen, joka laittaa kuvansa raitiovaunun kylkeen, olla muutakin kuin narsisti - voiko hän myös olla oikein jollain asiallakin? Ihan vilpittömästi?

Se siitä. Seuraava kohta.

Kohta c).

Uutiskynnyksen on viime aikoina ylittänyt kaupungin virka- ja luottamusmiesten välinen henkilökemia. Siitä tuli uutinen kun normaaliälyinen luottamusmies suuttui paskanjauhamiseen ja käveli ulos jostain kokouksesta. Minulle jäi epäselväksi, mitä kokouksessa mahdollisesti päätettiin. Se asia olisi pitänyt selvittää erikseen, sitä ei voinut lukea lehdestä. Siitäkin tuli valtava uutinen kun pari kaupunginvaltuutettua käännytettiin jostain pullisteluseminaarista, jossa juhlittiin suljetuin ovin niitä miljoonia, jotka ovat palaneet kaupungin omaisuuden puhtaanapitoon. Ja tänään olemme saaneet lukea lehdestä, kuka ja minkä lautakunnan puheenjohtaja on kenenkin mielestä räyhäävä rasisti, joka tykkää loukata muita ja olla sovinisti. Lehdestä ei kuitenkaan voi lukea, mitä (muita) asioita tässä lautakunnassa on yleensä tapana käsitellä.

Kohta d).

Vittumaisista ihmisistä ei pitäisi välittää. Koskaan ei saisi välittää ihmisten puheista, ei etenkään niistä jotka kuulee mutkan kautta. Kaikki tyhmä pitäisi jättää omaan arvoonsa.

Valitettavasti on vain niin, että ihmiset ovat vain ihmisiä. He pahoittavat mielensä, suuttuvat paskanjauhamiseen ja kävelevät ulos. Se on ymmärrettävää.

On myös ihan helvetin ymmärrettävää, että tavalliset ihmiset kävelevät ulos politiikasta jo ennen kuin kävelivät sinne sisään. Toisin sanoen: he kävelevät sen ohi. He lakkaavat kiinnostumasta ennen kuin kiinnostuivat, eivät asetu ehdolle, lakkaavat äänestämästä.

 

Tässä jutussa on kuvattu siihen monta ihan helvetin hyvää syytä. Laittakaa tämä huomisiin lööppeihin: kunnallisvaaliehdokas kiroili blogissaan seitsemän kertaa saman kirjoituksen aikana.

Pahoittelut vihaisuudestani. Itselleni. Yritän tässä vain vakuuttaa itseäni siitä, miksi minun pitäisi äänestää näissä vaaleissa itseäni.

En oikein tiedä. En enää tiedä, haluanko. Kun tästä tuli tällaista inhottavaa. Kansalaisaktivismini motiivit kyseenalaistettiin. Mielestäni kansalaisaktivistin pitäisi tehdä se kyseenalaistus itse. Ihmisten pitäisi kyseenalaistaa oma toimintansa säännöllisin väliajoin - ei koko ajan, mutta joskus.

Minä toivoisin, että ihmiset kysyisivät itseltään, miksi on niin paljon hienompaa olla tekemättä epäkohdille itse mitään, kuin tehdä niille jotain itse. Sen sijaan, että miettisi sitä, miksi joku yrittää niille jotain tehdä, ihminen voisi miettiä sitä, miksi hän ei itse tee niille mitään.

 

Vituttaa. Sori. Korjaus lööppeihin: kahdeksan kertaa. Tällä voi ehkä päästä uutisiinkin ja hitto että se olisi hyvää vaalityötä. Melkein yhdeksän kertaa. Ehkä se riittää tältä päivältä.

 

Hyvää viikonloppua.