Kertomus siitä, mitä Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteyksessä eilen tapahtui, on nyt muuttunut. Suojatiellä kuollut jalankulkija aiheutti kuulemma onnettomuutensa itse.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siltä se kieltämättä kuulostaa, rekan perävaunujen välissä taiteilu. Eihän se viisasta ollut. Viisasta ei myöskään enimmäkseen ole keskustelu, joka tästä aiheesta on eilen ja tänään hesarin verkkokeskustelupalstalla virinnyt.

Minä myönnän: oletin automaattisesti, että rekan alle liiskaantunut jalankulkija oli autoilijan taholta tulleen törkeän liikennerikkomuksen uhri.  

Kysymys: miksi oletin näin?

Vastaus: siksi kun ylitän Mäkelänkatua suojatiellä lähes päivittäin.

Ja selvyyden vuoksi: minä myös ajan Mäkelänkatua paitsi raitiovaunulla ja bussilla, myös autolla, aina silloin tällöin.

 

Hesarin verkkokeskustelu on piinallista luettavaa. Eilen autoilija oli siellä murhaaja. Tänään autoilija ei enää ole murhaaja, vaan holtittomien jalankulkijoiden piinaama raukka. Piinallisinta keskustelussa on se, että autot ja jalankulkijat (ja pyöräilijät) asetetaan siellä enimmäkseen vastakkain. Aikuiset (ilmeisesti aikuiset?) kinastelevat siitä, kummat käyttäytyvät huonommin. Kinastelu käydään nimimerkin suojissa, ettei omista sanomisistaan joutuisi koskaan vastaamaan itse. On kiva sanoa mitä tahansa, kun kukaan ei tiedä, kuka sen sanoo. Perheenäiti ei ymmärrä, miksi ihmiset eivät puhu tärkeinä pitämistään asioista omalla nimellään. Kun kerran puhuvat.

On valtavan hedelmällistä keskustella siitä, kumpi käyttäytyy huonommin: ihminen vai auto. Auton ratissa on ihminen. Auton ratissa ihminen on sääntöjä rikkoessaan vaarallinen, aivan kuten silloin kun hän singahtaa jonkun auton eteen omin jaloin juosten. Yksi pieni ero tässä vaarallisuudessa kuitenkin on: punaisia päin kävelevä jalankulkija on enimmäkseen vaaraksi itselleen. Autolla punaisia päin ajava ihminen puolestaan vahingoittaa todennäköisemmin ennemminkin muita.

 

Perheenäiti koki aamupäivällä lastenvaunuja Mäkelänkadun vesisateessa lykkien valtavan adrenaliinipiikin. Hän lykki vaunuja täynnä tarmoa. Tarmo täytyy kohdistaa johonkin toimintaan. Se kohdistuu ihan pian. Nyt tarmo on tauolla, sen täytyy välillä vetää henkeä.

En osallistunut hesarin verkkokeskusteluun. En nähnyt siinä mitään mieltä. Valitettavan ja täysin turhan eilisen liikennekuoleman olisi toki voinut välttää ihan vain sillä, että rekan alle päätynyt ihminen olisi toiminut toisin. Tämä tieto ei vain muuta mitään. Ei etenkään sitä, että Mäkelänkatu on vaarallinen tänäänkin. Aivan kuten eilenkin, koko päivän. Ennen yhden jalankulkijan kieltämättä melko järjetöntä valintaa, ja sen jälkeen.

Minusta nyt kannattaisi kaikenlaisen nimimerkin suojissa tapahtuvan saivartelun sijaan keskittyä siihen, millainen Mäkelänkatu on huomenna, ja kaikkina päivinä sen jälkeen.

Perheenäiti keittää nyt tolkuttoman määrän omenasosetta. Sitten katsotaan niitä liikennehommia.