Lähetettyään päällikön päiväunimaille perheenäiti joi liikaa kahvia ja piti itselleen puhuttelun. Että senkus vaan juot liikaa kahvia, vaikkei vatsa kestäisi, mutta kannattaako ahdistua sellaisesta missä on mukana vapaaehtoisesti, omalla päätöksellä. Kuka käski ottaa selvää siitä, millaista on yrittää olla aloitteleva poliitikko? Kuka käski ryhtyä sellaiseen hölmöilyyn?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ei kukaan.

Sähköpostiin sataa lisää vaalikonekysymyksiä. Satakoon. Minä vastaan niihin kaikkiin heti kun ehdin.

Perheenäiti näki poliittisia unia. Hän ei muista niistä muuta kuin että ne käsittelivät vaalikampanjointia, ja niistä jäi suuhun poliittisen unen maku. Se lähtee liialla kahvilla. Yön aikana perheenäidin on kuitenkin vallannut selvyys yhdestä sellaisesta asiasta, joka hänelle itselleen vielä eilen oli epäselvää:

tämä ei ole vaaliblogi. Tämä on sitä mitä ennenkin. Tästä lähtien tässä puhutaan siitä mistä ennenkin: mistä milloinkin. Tässä saa kertoa miltä tuntuu, jos tuntuu siltä että siitä täytyy avaruudelle kertoa. Jäniksestä puhutaan, jos on tarpeen, ja lupaan kertoa teille heti jos jäniskin alkaa puhua. Jos hän vaikka viimeinkin kertoo, mitä hän oikeasti ajattelee.

Vaalisivut ovat erikseen. Toistaiseksi niillä ei lue yhtään mitään. Elämä on joskus sellaista kun se on kesken. Mutta ei perheenäiti niitä vaalisivuja pystyttänyt sen takia, että hän olisi niillä ihan hiljaa.

Hän sanoo niillä jotain sitten kun on sen aika.

 

Päällikkö on herännyt. Hän konttaa avoimen ikkunan alapuolelle ja haistelee sieltä tulevaa ilmaa.

Perheenäiti ymmärtää. Lapsen olisi ehkä mukava haistella maailmaa muutenkin kuin ikkunasta, kun äiti istuu koneen ääressä ja yrittää muodostaa maailmasta mielipidettä.

Ehkäpä me otetaan nyt päällikön kanssa vähän lounasta ja piipahdetaan ulkona. Radikaali veto näin keskipäivätuimaan: lounasta lounasaikaan, ei vasta kello kuudelta kakat housussa.

Kakat on kumminkin housussa joka päivä. Se on hyvä. Hyvä että perheessä on päällikkö. Toimelias leikki-ikäinen pitää elämää harrastuksekseen ajattelevan mukavasti kiinni sellaisessa, missä elämää harrastuksekseen ajatteleva ei kaikelta ajattelultaan ehkä muuten ehdi pysyä mukana:

elämässä. Esim. omassaan.