Perheenäiti vietti kolme päivää punaisessa talossa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Hiiret olivat viettäneet myös. Hiiret olivat tehneet pesän sekä perheenäidin että tyttären sänkyyn. Ne olivat avanneet jäniksenruokapussin ja siirtäneet jäniksen raksut tyynyjen alle, talven varalle, kauniisti ja järjestelmällisesti, yhden kerrallaan. Perheenäiti siivosi raksut raskain sydämin. Hiirenkakan poisto ei tuottanut yhtä paljon tuskaa.

Perheenäiti yritti. Hän tiesi, että se olisi tässä perheessä ihan turhaa, mutta hän yritti silti: että jos niitä jotain sellaisia vinkuvia laitteita sinne pistorasioihin, niitä hiirihälyttimiä. Että jos ne pysyisivät poissa ne hiiret?

Se oli ihan turhaa, kuten perheenäiti tiesi. Ehdotus tyrmättiin välittömästi, kahdesta eri suusta. Molemmista tuli samaan aikaan: "EI KÄY. HIIRILLÄKIN ON OIKEUS ELÄMÄÄN. MYÖS MEILLÄ."

Nimenomaan meillä, perheenäiti ajatteli katsahtaessaan ulos punaisen talon ikkunasta. Ulkona naapurista karanneet lampaat nuuhkivat perheenäidin punaista autoa. Kuistilla istui naapurin uusi kissa uuden asukkaan elkein. Naapurin vanha koira piipahti pihalla tarkistamassa grillin tilanteen. Ikkunan takana naapurin kuopus hyppi tasajalkaa nähdäkseen paremmin punaisen talon ikkunasta sisään.

Illalla tulivat hiljaisuus ja tähdet. Keskiyöllä perheenäiti istui ulkona aurinkotuolissa villapaita päällä, katseli taivaalle ja näki kolme tähdenlentoa.

Perheenäiti sai kolme toivomusta. Hän toivoi kolmesti samaa.

 

Hiljaisuus teki tehtävänsä. Sunnuntai-iltana perheenäiti tuli kotiin, totesi päätteen ääressä vaalikampanjansa tolan, ja päätti suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Jota ei oikein ole.

Tola on tämä: raitiovaunuihin tulevien vaalimainosten tulee olla taitettuina huomisaamuna kello kymmenen, jolloin ne lähtevät painoon. Perheenäiti on jättänyt tilaamatta omiin mainoksiinsa taiton. Perheenäiti on käyttänyt arkijärkeään ja järkeillyt asian seuraavasti:

minulla on itsestäni valokuva. Olen saanut ehdokasnumeron, ja syntymässä oman nimen. Minulla on oma vaalilausekin. Laitan nämä kaikki siihen mainokseen. Siihen ei tarvita mitään sen kummempaa taittoa, nämä vain.

Joten, yhdeltätoista illalla tilanne on tämä: mainosta ei ole - eikä tule, sillä perheenäiti on nyt lukenut mainosta varten saamansa taitto-ohjeen.

Se on varmaankin ihan tavallista taittosuomea. Siinä on aika paljon erilaisia kirjainyhdistelmiä, kiitettävä määrä numeroita ja muutama melko mielenkiintoinen lause, joissa jutellaan niitä näitä tislausasetuksista, personointitekstistä, väriprofiilista ja leikkuuvarasta. Niitä näitä.

Perheenäiti on lähettänyt muutaman hilpeän hätätekstiviestin. Muutamalle kaverille että totanoinniin, olisko taikatemppuja. Muutama on soittanut takaisin että luepas ne ohjeet niin katsotaan. Perheenäiti on lukenut.

Raitiovaunumainosrintamalla on edelleen aika hiljaista. Kovin moni ihminen ei osaa ihan tavallista taittosuomea, ei vaikka olisi tietokonehommissa oikein taitava. Tavallista taittosuomea ei osaa kukaan muu kuin joku ihan tavallinen taittaja.

 

Perheenäiti tekee valinnan. Hän tekee näin: hän ei valvokaan koko yötä. Hän tekee tämän pienen merkinnän omaan blogiinsa, ja menee sitten nukkumaan. Raitiovaunumainoksestaan hän ajattelee: antaa hei olla. Jos ei se riitä että on sisältö, jos muoto onkin kaikista tärkein, ja sitä on tavallisen ihmisen täysin mahdotonta saada aikaiseksi ilman ammattilaisen apua, antaa hei olla. Haluanko minä sitä naamaani sinne raitiovaunuun oikeasti niin kovasti, haluanko ollenkaan. En minä taida haluta.

Tässä käy nyt varmaankin niin, että minä kuitenkin maksan sen tyhjän mainostilan. Koska se oli minulle varattu, eikä sitä enää voi perua. Näin yöllä se onkin äkkiä jotenkin mukava ajatus. Ne kaksikymmentä tyhjää muovitaskua raitiovaunujen sisäseinässä kaksi viikkoa ennen vaaleja, ne ovat minun mainokseni. Minä ostin meille kaikille hetken verran hiukan vähemmän mainoksia. Jos minulla olisi enemmän rahaa, olisin ostanut koko raitiovaunun. Ihan tyhjäksi. Jos minulla olisi oikein TOSI paljon rahaa, ostaisin bussien ikkunatkin takaisin ikkunakäyttöön, ulos katseltaviksi. Ostaisin niistä pois ne mainokset, joiden takia ikkunasta ei enää näe läpi.

Minun täytyisi nyt kai jotenkin masentua. Että miten minä nyt menin tämän homman näin pilaamaan. Että meni koko mainosjuttu ihan pipariksi ja rahat, ne menivät silti. Pitäisi varmaan masentua. Mutta ihminen, joka on juuri käynyt toipumassa tähtitaivaan alla joukkoitsemurhasta, ei jaksa. Ihminen ei jaksa masentua turhasta, ei aina. Ei silloin kun maailmassa tapahtuu ihan oikeasti aika masentavia asioita. Ei siitä voi masentua että jäi oma itse nyt myymättä. Onko se niin kauhean paha laiminlyönti tässä maailmassa, oikeasti?

Laitan sen mainoksen nyt sitten tähän, ihan ilmaiseksi, vaikka se tulikin nyt aika kalliiksi ja kuvakin puuttuu, kun en koskaan oikein ole innostunut laittamaan sitä tänne avaruuteen. Pitäisi varmaan. Ihan vaan siksi, etten koskaan saisi sitä täältä pois. Että minustakin tulisi kuolematon.

Tässä kuolematon vaalimainokseni:

 

Julia Virkkunen 245

taiteen maisteri, perheenäiti

ARKIJÄRKI. VÄLTTÄMÄTÖN HYVÄ.

(Vaalimainos. Välttämätön paha.)

sitoutumaton ehdokas vihreiden listoilla Helsingissä

 

Tämä oli liian vaikea teksti tavallisen ihmisen laittaa raitiovaunun seinälle ilman apua, tai edes monen kiltin ihmisen avulla. Ja vaalimainos - no, paha ehkä, muttei selvästikään mitenkään välttämätön, tai ylipäätään mahdollinen. Eräille. Voi hyvät hyssykät sentään tätä älytöntä elämää.

Hyvää yötä. Herätkäämme huomenna kaikki jossain kaukana menneisyydessä, vanhoina hyvinä aikoina. Jos niitä jossain oli.

 

 

(Allekirjoita adressi ampuma-aselain uudistamiseksi, jos et ole sitä vielä tehnyt.)