Perheenäiti on palannut takaisin kotiin. Meri toimi hyvin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pesukoneen ääni, se on kiva. Huomenna siihen turtuu, sitä ei enää kuule. Onko se mennyt loppuun jo se kone, perheen isoimmat kysyvät iltaisin toisiltaan, sillä kaikki ovat turtuneet eikä kukaan itse kuule. Koneessa pyörii aina jotain tärkeää märkää joka jonkun täytyy repiä ulos koneesta myöhään illalla kun ketään ei enää huvittaisi, ja siksi iltaisin täytyy aina kysyä joltain että joko minun on aika repiä ulos koneesta jotain märkää jota kukaan ei enää jaksaisi, en nimittäin enää kuule enkä jaksa mennä katsomaan itse.

Ehkä jonain päivänä pyykki menee loppuun ja koneesta tulee turha. Ehkä jonain päivänä pyykkiä ei vaan enää kerta kaikkiaan riitä kaikille.

Perheenäiti ei ole keksinyt uuteen vihkoonsa ainuttakaan omaa viisautta, mutta hän on kuullut eilen yhden. Tämä tapahtui kreikkalaisessa supermarketissa.

Suomalainen perheenäiti seisoo kreikkalaisen supermarketin kassalla. Supermarketin kassan mukavalla myyjällä on kassalla mukanaan liuta ystäviä ja sukulaisia. He istuskelevat kaikki siinä kassalla kaikessa rauhassa aamuin öin, polttelevat tupakkaa ja keskustelevat vilkkaasti. Siinä sivussa supermarketin myyjä naputtelee kassakonetta ja myy ohi virtaaville asiakkaille kaiken mitä nämä katsovat tarvitsevansa. Häneltä riittää kaikille asiakkaille hajamielinen hymy, kiitos ja hyvän päivän tai yön toivotus, eikä hän anna niiden häiritä vilkasta keskusteluaan sen enempää kuin kassakoneen naputtelukaan sitä häiritsee. Sitten tulee suomalaisen perheenäidin vuoro.

Suomalainen perheenäiti on lomalla ja suorittaa. Hän on haalinut koriinsa tarvikkeita suomalaiselle perheelle. Nyt hän aikoo maksaa ne. Hän latoo tavarat pöydälle, ja sitä mukaa kun supermarketin myyjä naputtaa niiden hinnan kassakoneeseen, suomalainen perheenäiti sulloo tavaroita tehokkaasti pussiin. Kesken sullomisen supermarketin myyjä, joka ei ole antanut naputtelun millään lailla häiritä sukunsa tarinointia, ilmoittaa suomalaiselle perheenäidille ostosten loppusumman. Perheenäiti keskeyttää valppaasti sullomisen ja riuhtaisee lompakon esiin pikavauhtia, sillä hänen takanaan on jono. Suomalainen perheenäiti ojentaa myyjälle ripeästi sopivan setelin päästäkseen äkkiä pois kaikkien alta ja suorinta tietä elämänsä loppuun.

Silloin kreikkalainen supermarketin myyjä keskeyttää sukunsa tarinan, pysähtyy ja kääntyy katsomaan suomalaista perheenäitiä syvälle silmiin. Sitten hän sanoo hitaasti ja ystävällisesti, kuin pienelle aralle lapselle:

"It´s okay, you can pack first and then pay."

Lomaansa suorittava suomalainen perheenäiti menee hämilleen. Kreikkalainen supermarketin myyjä sanoo suomalaiselle perheenäidille: älä kulta hätäile, voit tehdä vain yhden asian kerrallaan. Meillä ei ole kiire.

Ja se on totta. Kukaan jonossa ei tuhise.

Tällainen on kreikkalainen supermarket. Se on pieni, eikä sinne mennä autolla. Sinne maleksitaan, ja jos sinne maleksitaan töihin, suku ja ystävät maleksivat sinne myös. Siellä saa nauraa ja tahti on ihmisen.

Ei koneen.

Suomalainen perheenäiti kompuroi ulos kaupasta ja tajuaa elävänsä aivan hölmösti. Illalla hän kirjoittaa tyttäreltään lahjaksi saamaansa viisauksien vihkoon:

"It's okay, you can pack first and then pay."

Rannalla suomalainen perheenäiti yrittää kuumeisesti ajatella. Hän yrittää olla tehokas lomallakin ja keksiä tässä aaltoja tuijotellessa hyvän vaalilauseen. Hän yrittää kiteyttää kaiken, mitä hän haluaa sanoa, siististi yhteen lauseeseen.

Se ei mahdu. Suomalaiselle perheenäidille on annettu siihen tilaa 40 merkkiä. Se ei riitä, ja meri, sitä tuijotellessa olisi niin kauhean kiva vain olla.

 

Puhu lyhyesti. Sano nopeasti. Älä kirjoita pitkästi, älä jaarittele, älä eksy aiheesta. Älä koskaan eksy. Mene jo, että ehdit pian takaisin, ja suorinta tietä ettei vaan tapahdu mitään kivaa. Älä joudu hukkaan, hukassa voisit löytää itsesi ja se ei tuota mitään, paitsi sinut, ja mitäpä sinä sillä kun voit sen sijaan koettaa olla joku muu. Nuku nyt että voit kohta herätä. Kasva äkkiä isoksi että voit sitten kieltäytyä tulemasta vanhaksi. Tee kaikkea liikaa. Ole tehokas, äläkä koskaan ehdi mitään. Kunnolla.

Harrasta. Mene vapaa-ajallasi vapaa-ajan kursseille ja rentoudu. Kiristä itsesi äärimmillesi ja rentoudu siinä samalla niin ei mene aikaa hukkaan. Aikaa ei saa hukata, sitä pitää vain löytää. Toimi tehokkaasti ja tehosta. Tehosta kaikki. Tehosta kaikki mitä voi tehostaa, ja kaikki mitä ei voi. Älä koskaan kysy että miksi, se ei ole tärkeää. Tärkeää on olla tehokas. Tehosta. Puhu lyhyesti. Älä sano mitään.

 

Perheenäidillä on sellainen ongelma että hän haluaisi joskus sanoa jotakin, mieluiten laveasti. Hän ei oikein tiedä mistä se johtuu. Sanottava tulee usein vasta sitten kun on ollut aika pitkään aika tehoton. Joskus vähänkin aikaa riittää, mutta silloin on kyllä täytynyt ensin olla erityisen tehoton ja sekava.

Perheenäidillä on toinenkin ongelma. Hän ei ymmärrä näin vaalien lähestyessä sitä, miksi politiikka näyttäytyy lehtien palstoilla ja televisiossa sellaisena, että siinä ei ole tarkoituskaan tehdä kenenkään kanssa yhteistyötä eikä puhua kenellekään siitä, mikä omasta mielestä on tärkeää ja ajamisen arvoista asiaa. Sen sijaan se näyttäytyy sellaisena, että siinä on tarkoitus keskittyä siihen, mitä muut tekevät väärin ja huonosti.

Mikä siinä oikein on ettet sinä muka voi ottaa ja sitoutua johonkin puolueeseen, perheenäiti kysyi itseltään eräänä yönä kun perhe nukkui ja perheenäiti melkein ajatteli jotakin, vaikka oli kesä. Miksi sinun pitää olla sitoutumaton?

Meni muutama viikko ennen kuin perheenäiti vastasi itselleen. Kesällä se vähän kestää. Vastaus oli pitkä ja tällainen:

ihmisen perustavanlaatuisimpia tarpeita on kuulua. Johonkin. Se on yksi tärkeimmistä ja ymmärrettävimmistä, minun mielestäni. Joillakin puolue vastaa tähän tarpeeseen. Puolueeseen kuuluvalla on valmis Asetelma. Oma leiri on selvä, ja vihollinen on selvä myös. Maailma jäsentyy. Meidän puolueessa, ihminen voi ajatella, meidän puolueessa ajatellaan näin. Meidän puolue on hyvä - kun taas teidän puolue - ja niin edelleen.

Minä en pidä siitä. Minusta sellainen Asetelma ei ole hyvä asetelma yhteisten asioiden hoitamiseen yhdessä. Joku leiri pitää ehkä olla, ilman ei kai voi politiikassa ajelehtia. Se on sooloilua eikä sovi sellaiseen mitä on tarkoitus tehdä yhdessä. Mutta onko niiden leirien pakko tapella, pitääkö siinä olla aina se sirkus? Hädin tuskin oli perheenäidin lomakone laskeutunut kun hän jo todisti television ääressä jonkinlaista alustavaa kahden suuren puolueen puheenjohtajan vaalidebattia, jonka jälkeen arvioitiin sitä, kuinka vakuuttavaa kummankin hyökkäävyys oli ollut, ja lehdestä hän sai lukea millaisia tavoitteita puolueilla tulevissa vaaleissa on.

Kuten esimerkiksi tulla suuremmaksi puolueeksi kuin joku toinen.

Ja oliko muuta vielä?

Joillekin puolue vastaa tarpeeseen kuulua. Joillekin ei. Minusta puolueiden välinen julkinen kädenvääntö on vastenmielistä. Minusta on typerää laittaa siihen niin paljon voimia, kun niitä voisi laittaa johonkin aivan muuhun. Kuten esimerkiksi siihen, että hoidettaisiin ne asiat, joiden tilasta sitä kättä väännetään. Edes jotenkin. Jos aitoon yhteistyöhön laitettaisiin edes neljännes siitä voimasta, joka pannaan kädenvääntöön, asioista voitaisiin ehkä sopia. Edes jotakin.

Ja helppohan se on täältä omasta keittiöstään käsin tällaista yön pimeydessä yksin jupista, etenkin kun on mennyt jonkun puolueen listoille kunnallisvaaliehdokkaaksi, mutta ei vielä ole hakeutunut mukaan sen puolueen toimintaan. Millään lailla. Se lienee hiukan kummallista. Minä vain pelkään puoluepolitiikkaa. En ymmärrä sitä. En ymmärrä miksi minun pitäisi olla äkkiä sitä mieltä, että mikään muu puolue kuin se, jonka listoilla minä olen, ei ymmärrä tehdä mitään ikinä hyvin. Entä jos kaikki muut eivät olekaan ihan joka asiassa ihan tosi huonoja? Entä jos hyvä maailma ei olekaan pelkästään mustavalkoinen, eikä pelkästään vihreä, tai punainen, tai sininen? Entä jos minua huvittaakin olla oma itseni. Sietämättömän mustavalkoinen välillä, ja välillä apaattisen harmaa. Ja vihreä ja punainen. Eikä ehkä koskaan erityisen sininen, mutta entä jos nekään eivät ihan kaikki olekaan ihan pölvästejä. Mitäs sitten tehdään? Kuinka maailma sitten jäsennetään, jos leirit eivät olekaan sievästi kaikki vastakkain?

Vastakkainasettelun aika oli erään mainostoimiston mukaan jokin aika sitten kuulemma ohi. En erityisemmin pidä siitä, että yhteisten asioiden hoitoon tarvitaan mainostoimistoja, mutta olihan siinä lauseessa jonkinlainen oivallus. En ole täysin samaa mieltä, mutta tiehän on hyvä. Sääli että sillä tiellä oli ehkä kumminkin vain se mainostoimisto, tuloerojen kova kasvu kun kasvattaa kovastikin sitä vastakkainasettelua, jonka piti olla ohi. Kunpa se olisikin ohi. Minua se ei yhtään haittaisi.

Perheenäidistä ei taida oikeasti olla minkään puolueen jäseneksi. Ei ainakaan jos se vaatii sitä hiekkalaatikolla väijymistä. Tässä joudutaan kohta ihan oikealle hiekkalaatikolle ihan elävässä ihmiselämässä, ja joillekin perheenäideille sellainen on aivan riittävän vaikeaa ja tukalaa, mennä lapsen kanssa hiekkalaatikolle ja pysyä siellä itse aikuisena. Oikeasti hiekkalaatikot ovat lapsia varten. He käyvät siellä harjoittelemassa. Kaikenlaista. Aikuiset ovat siellä usein aika yksinäisiä.

Jotkut ainakin.

Ei tullut sitä 40 merkin vaalilausetta näköjään tänään, vielä tänään. Yksi siellä rannalla kyllä tuli ja se oli ihan okei.

Ehkä laitan sen tähän vähän myöhemmin ja johonkin muuallekin ehkä. Koska se oli ihan okei.

Ehkä ei tarvitsekaan olla aina niin kovin näppärä ja vaaleissa niin kauhean tehokas, vaaleissakin. Ehkä voikin vain olla oma sekava itsensä ja ottavat tai jättävät sitten, kuka meistä äänestäjistä oikeasti mitään tolkkua ottaa.

En minä ainakaan oikeasti jaksa yrittää. Ehkä voin keskittyä olemaan sama kuin aina. Suomalainen perheenäiti, jäykkänä maailman marketeissa.

Ja haaveilla maailmasta, joka olisi kuin kreikkalainen supermarket. Mitä me menetämme silloin kun menetämme kiireen ja kovan tarpeen saada elämä suorinta tietä tehokkaasti valmiiksi?

En minä vaan tiedä.  Varmaan vain ne.