Se tapahtuu aina ja nimenomaan juuri silloin kun ei pitäisi.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Kotitalous räjähtää käsiin. On yö, eikä mikään tavallinen, vaan se joka edeltää esikoisen oppivelvollisuuden päättymistä. Kukaan ei pystynyt siivoamaan tänään, eikä eilen. Liikutus sotkee paikat, eikä kukaan voi sille mitään.
Mihin kaikki vuodet menevät, varastoidaanko ne johonkin, myöhempää uudempaa käyttöä varten, saako ne tarvittaessa takaisin? Ei voi olla niin että aika kuluu vain loppuakseen, eihän voi.
Keskiyö keittiön pöydän ääressä: esikoinen juttelee. Hän ei koskaan istu siinä öisin, mutta nyt ei olekaan mikään tavallinen yö. Nyt on asiaa. On tulossa Siirtymäpäivä. Äiti ja poika tiedostavat tämän, ja äkkiä he juttelevat. Niitä näitä monta tuntia, kun muut nukkuvat.
Ne ovat alkavia jäähyväisiä, selvästikin. Kestävät muutaman vuoden ehkä, mutta itkettävät jo nyt, kun esikoinen viimein on mennyt nukkumaan. Kun kaikki ovat menneet.
Aika on liian lyhyt. Aika pitäisi pidentää. Kaikki pitkäksi käyvä aika on tästä lähtien hyvä.
Kunpa kaikki aika olisi pitkää. Kunpa esikoinen istuisi aina keittiössä öisin.
Kunpa kaikkien vauvojen tehtävä ei olisi opettaa emoaan luopumaan. Mutta kun se on.
Kommentit