Kuten aina joskus hyvin yllättäen, kotona on äkkiä kovin hiljaista. Lapset ovat kuka missäkin, mökillä ja kaupungilla ja unimailla ja puoliso, hän on kaiketi jumissa jossain ruuhkassa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
On iltapäivä, tavallinen perjantai. Perheenäiti avaa vauvan omista juhlista yli jääneen vaaleanpunaisen kuohuviinipullon ja juhlistaa itsekseen omaa uutta harrastustaan, kunnallisvaaliehdokkuuttaan. Jänis ei osallistu, pissittyään kevään kunniaksi pitkästä aikaa matolle jänis on piiloutunut sohvan alle.
Perheenäiti on äkkiä kovin tyytyväinen osaansa tässä elämässä. Juuri nyt se on oikein hyvä. Kuluneella viikolla perheenäiti on lueskellut joitain papereita, jotka liittyvät hänen edesmenneeseen pieneen vauvaansa ja tapahtumiin tämän edesmenon tiimoilla. Edesmeno oli vaikea asia. Papereista näkee, kuinka vaikea se oikeastaan oli. Ihminen itse ei sellaista muista. Ihminen on ihmeellinen: hän suojelee itseään. Tarvittaessa myös omilta asioiltaan. Ja sitten kun hän pystyy, sitten hän miettii niitä.
Ihmisille tapahtuu välillä kummallisia asioita. Tätä perheenäiti mietti lueskellessaan kuluneella viikolla niitä papereita. Perheenäidin osa elämässä ei näytä aina olleen paras mahdollinen, mutta juuri nyt se on oikein hyvä. Edesmenneen vauvan haudalla kasvaa jo toistamiseen krookuksia, uusi vauva on unimailla. Joskus perheenäiti miettii, tapaako päällikkö siellä joskus pientä isoveljeään. Sitä pientä, jota hän ei muuten koskaan tapaa.
Ehkä niin, ja kaikki pienet linnut, jotka ikkunan takana keväisin visertävät, mistä niistä tietää kenen pieniä veljiä ne ovat, tulevatko taivahasta ehkä.
Monet linnut tulevat.
Viserrys on hyvä ääni, mutta äänistä paras on tämä: kun kaikki loksahtaa hetkeksi kohdalleen. Äsken se napsahti. Juuri nyt on niin kuin on hyvä ollakin. Kaikki on selvää. JV Smooth Control toimii, juuri niin kuin se yleensä toimii: aina jotenkin, ja joinain hetkinä jotenkin todella hyvin. Ajatukset on hetkeksi suittu.
Perheenäiti on kauhean iloinen siitä, että hän saa nyt alkaa miettiä vaaliteemojaan. Ihan oikeasti. Nyt voi ihan oikeasti miettiä, mikä maailmassa on tärkeää. Muutenkin kuin vain aina vain ihan itsekseen. Maailmaan suuntautuminen on sittenkin viisaampaa kuin suuntautuminen maailmasta pois, omaan itseensä. Omassa itsessä on enimmäkseen aika tyhmää, se on tylsä, jauhaa samoja juttuja. Virkkaa ja rähisee. Kuka sitä jaksaa.
Virkkuupistevuodatus. Jostain se nimi alun perin tuli. Ei tiedetä että mistä, mutta nyt tiedetään että miksi. Perheenäiti virkkaa ja puhisee, ja ehkä joskus, ehkä joskus jossain, missä siitä on jopa jotain hyötyä.
Kohta puoliso tulee kotiin, ja saattaapa olla että perheenäiti ei tänään haastakaan sen kunniaksi yhtään riitaa. Se jää nähtäväksi. Puoliso on kommentoinut perheenäidin kunnallisvaaliehdokkuuden alkutaivalta hyvin lyhyesti, sanomalla ensin noin puolitoista kuukautta sitten että "minä jo odotinkin että joku viimein tajuaisi", ja sanomalla sitten tänään että "älä hei sitten heti alkuun niin kauhean kärkkäästi".
Tähän perheenäiti sanoo että pyh. Puoliso on aina oikeassa, mutta ei se mitään auta.
Esikoinen tuli ovesta sisään ja röyhtäisi tervehdykseksi niin kovaa että päällikkö heräsi. Heti perään tuli puoliso. Äkkiä kotona ei olekaan yhtään hiljaista. Se on näköjään mennyt päivä kasvaessa, puoliso sanoo päällikölle. Päällikkö hymyilee, sitten hän kiljaisee ilosta.
Perheenäidin sydämessä tuntuu kaikenlaista. On niin pitkiä hetkiä välillä, ja välillä niin lyhyitä, ja elämä, se on niin kauhean lyhyt ja pitkä.
Se täytyisi käyttää hyvin. Perheenäiti yrittää parhaansa.
Joskus hän ehkä hetkeksi myös onnistuu. Ja vaalilauseet: niitä on ihana miettiä.
Heti alkuun jätetään laskuista se ensimmäinen, joka tuli mieleen, joohan. Mutta minun on ihan pakko, anteeksi. Vain kerran, tämän kerran, tässä. Lupaan että keksin myöhemmin paljon parempia kuin tämän:
"vedä järki käteen".
Sori en voinut sille mitään. Huomenna minusta ehkä tulee joku muu. Joku aikuinen, sivistynyt ihminen.
Kommentit