Tänä yönä perheenäiti on äkkiä henkisesti jotenkin vähän heikoilla ja perhe, se tietenkin nukkuu, ja tänä yönä perheenäiti ajattelee pitkästä aikaa että onneksi. Onneksi se joskus nukkuu.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Joskus joissain vauvaperheissä ja joissain muissakin perheissä ja joskus jossain muuallakin kuin perheissä joku haastaa joskus riitaa ja alkaa juuri vähän ennen sitä itkeä. Silloin joku tarkkanäköinen perheenjäsen saattaa sanoa että hei, mitä sinä itket, ja siihen vastataan tietenkin että en mitään, ja sitten alkaa arvuuttelu, ja lopulta se tarkkanäköinen perheenjäsen suorittaa kiusallisen tarkkanäköisessä mielessään yksinumeroisista luvuista koostuvan (monille muille aivan mahdottoman vaikean) laskutoimituksen ja sanoo ääneen:

aha ai niin, lapsellahan on kohta synttärit.

Joillekin perheenäideille käy niin että kun joku lapsista täyttää vuosia, perheenäiti liikuttuu siitä aina salaa jonkinlaiseen sekapäiseen melankolian tilaan. Kaikki täytetyt vuodet on hyvä asia, ja aivan kauhea. Kaikki täytetyt vuodet on aina aivan sopiva, luonnollinen ja hyvä luku, ja joka kerta juuri ennen sitä päivää, jona luku vaihtuu uudeksi, tulee itku. Juuri ennen sitä päivää kaikki on pilalla. Aika kuluu liikaa ja lapsi, hän odottaa jotakin. Lapsi itse ei koskaan oikein tiedä, mitä hän odottaa, ja äiti, hän tietää vielä vähemmän. Mutta jotain, jotain olis hyvä olla, enkä puhu nyt tavarasta. Lapsi odottaa Erityistä Omaa Päiväänsä ja äiti, hän väsyy vastuunsa alle. Se on niin kovin konkreettista se vastuu niinä parina päivänä ennen kuin vuosi vaihtuu, ja joka kerta kun se vuosi vaihtuu, on lisäksi vielä ajateltava sitä hetkeä kun se ensimmäinen vuosi alkoi. Kaikista ensimmäisin.

Hesarin äitienpäiväpalstan onnitteluilmoituksia myytiin joskus jotakuinkin tällaisella lauseella: "Hän muistaa millainen sää oli kun sinä synnyit." Ilmoituksen tarkoitus oli luonnollisestikin syyllistää ihminen ostamaan äidilleen oma vaivautunut ilmoitus, mutta lause on silti hyvä. Se kertoo vastuun määrästä. Sen kivuliaan, unohtumattoman, hienon ja kamalan tohinan keskellä piti kaiken lisäksi katsoa ulos ikkunasta ja muistaa myös sää. Että tietää sitten kertoa millainen se oli. Juuri ennen vuoden vaihtumista ihminen muistaa sen hetken kun hän katsoi ulos ikkunasta ja pani merkille sään, ja vähän sen jälkeen tulikin sitten loppuelämäksi muuta ajateltavaa, paitsi aina vuoden välein.

Sinä sunnuntaina satoi lunta, ja esikoinen, hän otti ja kasvoi, ja millainen lahja sellainen onkaan, kasvava lapsi, sen tietää vain jos saa sellaisiakin jotka eivät kasva, mutta ei se mitään auta. Yhtä sekapäiseksi ihminen silti menee, joka vuosi. Kun pitäisi osata katsoa  omaa lastaan kokonaan uudestaan ja päivittää hänet. Vaikka hän onkin se vauva. Kun ei hän kumminkaan enää ole.

On paljon vaadittu pyytää äitiä päivittämään oma vauvansa. Mutta se on tehtävä. Ei voi mitään. Ei voi muuta kuin vähän itkeä, ja haastaa sitten vähän riitaa. Muuta ei ihminen voi.

Tällaisina öinä on hyvä että perhe nukkuu. Se ei tiedä näistä hommista mitään, eikä sen tarvitse. On tulossa Siirtymäpäivä. Siirtymäpäivinä tapahtuu jotain sellaista mikä ei näy, mutta mikä tuntuu. Äideissä se tuntuu etukäteen. Se laittaa äidit usein ostamaan lapsilleen jotain, mitä nämä eivät tarvitse. Se on surullista, väsyttää jo valmiiksi.

Olisi niin hienoa kun jotain voisi joskus sanoa muutenkin kuin tavaralla.

Onneksi jotain joskus myös voi. Ja onneksi lapsi kasvaa joskus sen kokoiseksi, että hänelle voi myös sanoa: mä en hei tiedä mitä sä haluaisit. Mitä sä haluaisit? Johon lapsi vastaa: en mitään. Paitsi rahaa. Ja ehkä vähän karkkia.

Kauhean hieno tuollainen vauva joka oppii puhumaan. Huomenna perheenäiti menee pankkiautomaatille ja ostaa kaupasta vähän karkkia, koko perheelle, ja siirtymäpäivä, se menee aina ihan hienosti, ja sen jälkeen tulee niitä välipäiviä. Ennen seuraavia siirtymäpäiviä.

Onneksi on niitä välipäiviä. Perheenäidit eivät jaksaisi koko ajan siirtyä. Siihen kuluisi aivan liikaa kuivaa valkoviiniä. Parempi ettei liiaksi kulu kun on taas yksi päivitettävä vauva. Yksi jos toinenkin ja enemmänkin ja lisäksi vielä jänis ja mä en hei tiedä mitä se haluaa.

Onneksi se ei tiedä itsekään.