Päällikkö nukkuu. Perheenäiti ajattelee. Ajatus on tullut. Minkäs teet, olihan se tuloillaan. Siltä on vaikea piiloutua, vaikka kasaisi kaikki tyynynsä eteisen oven eteen. Se tulee silti.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ajatus siis tuli ja toi ystävänsäkin. Tässä sitä nyt sitten istutaan. Perheenäiti juo kahvia ja ajatukset tuijottavat häntä. Ne ovat jutelleet kaikenlaista, nyt ne ovat hiljaa. Ja tuijottavat.

Mitähän niistä miettisi. Perheenäiti on miettinyt niitä, miettinyt ajatuksia. Perheenäiti on miettinyt jakkupukuja, mappeja ja pörhistelyä. Hän on miettinyt istumajärjestystä, nokkimisjärjestystä ja turhaa kahnausta. Hän on miettinyt mietintöjä, lautakuntia ja pöytäkirjoja. Turhautumista, haukottelua, suuttumusta. Oman edun tavoittelua, pätemisen tarvetta ja tyhmyyttä. Virkamiesvaltaa, virkamiesvalmistelua, elämästä etääntymistä. Sähköposteja. Venyviä kokouksia, epäolennaisuuksien parissa painiskelua kun lapset odottavat kotona. Turhautumista, haukottelua, suuttumusta. Väsymistä. Lapsia kotona. Isoja ja pieniä.

Ja sen jälkeen perheenäiti on miettinyt kärsivällisyyttä. Paljon.

Sitä on vähän, mutta ei se mitään. Vähän kerrallaan on yhteensä paljon.

Perheenäiti kääntyy katsomaan tyynyjä sohvalla. Niitä ei ole tänään pöyhitty. Sitten hän kääntyy katsomaan ulos ikkunasta. Siellä on maailma. Sitten hän kääntyy katsomaan nukkuvaa päällikköä.

Hänenkin on mentävä joskus maailmaan. Kaikkien lasten on, vaikka perheenäiti ei enää menisi.

 

 

Perheenäiti on tehnyt päätöksen. Kyllä te sen arvaatte. Ja kuten arvaatte, hän keittää nyt lisää kahvia.

Voihan sen päätöksen pyörtää, aina hetkeksi, ja pyörtää sitten takaisin. Niin sen kanssa jaksaa paremmin. Vähän kerrallaan on yhteensä koko elämä.

Päällikkö on herännyt. Hän laulaa.