Kehitys oli lupaavaa ja hyvällä mallilla. Viikko pari sitten perheenäiti avasi vaatekomeron, veti esiin sinne sullotut kankaat ja vajosi pehmikkeiden maailmaan. Pehmikkeiden maailmassa ommellaan tyynynpäällisiä, ajatellaan tyynynpäällisiä ja nähdään tyynynpäällisistä unia. Pehmikkeiden maailmassa tekeillä on aina vähintään yksi tilkkutyö ja suunnitteilla viisi. Pehmikkeiden maailmassa verhot on aina ripustettu vain puoliksi ja lattialla ajelehtii puoliksi neulottu pikkuihmisen sukka. Pehmikkeiden maailmassa on ihanaa. Pehmikkeiden maailmassa maailmaa ei ole eikä kotoa poistuta kuin markettiin, jossa hypistellään pehmikkeitä sielläkin. Pehmikkeiden maailma on epäyhteiskunnallinen pehmyt pesä, jonka ikkunana toimivasta televisiosta ajankohtaisohjelmat katsotaan hajamielisesti puoleenväliin, minkä jälkeen ikkuna pannaan kiinni ettei ajatus heräisi, sillä ajatus häiritsee keskittymistä pehmikkeisiin, otsa rypyssä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kehitys kohti täydellistä keskittymistä vain ja ainoastaan pehmikkeisiin oli lupaavaa ja erittäin hyvällä mallilla. Perheenäiti heräsi aamuisin päällikön ystävälliseen höpinään ja puuhaili pehmikkeiden parissa koko päivän monta, monta päivää. Päällikkö katseli tätä otsa rypyssä ja höpisi. Perheenäidin viime kuussa avaruudelle esittämä toivomuskin oli toteutunut - keittiön seinälle ostettu upouusi kello jätti viisi minuuttia vuorokaudessa: keittiön aika hidastui. Perheenäidin aika piteni. Se alkoi käydä pitkäksi. Se oli ihanaa. Perheenäiti totesi: minulla on tylsää. Hänen ystävänsä totesi siihen: hyvä, jo oli aikakin. Perheenäiti pani pehmikelaput silmille, päätti unohtaa maailman rippeetkin ja omistaa elämänsä tyynynpäällisille. Sohvalla alkoi olla ahdasta. Perhe työnsi tyynyjä sivuun mahtuakseen sille makaamaan. Perheenäiti ei ollut huomaavinaan sitä vaan ompeli lisää tyynynpäällisiä. Tyynyt loppuivat. Perheenäiti osti niitä lisää.

Sitten, kesken uusimman tyynynpäällisen, kehitys pysähtyi. Perheenäiti oli juuri tavoittamaisillaan kotiäitiyden autuaan ajatuksettoman ytimen, hän oli juuri oppinut pesemään puhdasta vessaa ja haistelemaan huuhteluaineita marketissa salaa muilta kotiäideiltä, jotka haistelivat huuhteluaineita salaa muilta kotiäideiltä ja jauhelihakastike oli juuri tullut valmiiksi kun keittiöön tuli tekstiviesti, jossa perheenäitiä pyydettiin kunnallisvaaliehdokkaaksi. Pehmikkeiden maailma romahti. Perheenäiti katseli kotona ympärilleen ja alkoi ikävöidä omaa tylsää elämäänsä kotona pehmikkeiden maailmassa vielä hetki sitten, kun elämä oli jauhelihakastike. Mitä vikaa siinä oli? Miksi on maailma? Miksi kotoa täytyy poistua? Miksi täytyy ottaa kantaa, ja jos ei ota, miksi maailma tulee keittiöön ja pyytää ottamaan? Miksi vaisu pyrkimys epäpoliittiseen elämään pehmikkeiden parissa poikii välittömästi pyynnön lähteä politiikkaan?

Perheenäidin otsa meni ryppyyn. Jauhelihakastike jäähtyi kun perheenäiti ryhtyi tarkastelemaan omaa poliittista itseään. Hän yritti löytää asentoa, jossa puoluepolitiikka tuntuisi mukavalta eikä hiertäisi. Sitä ei heti löytynyt ja löytyykö sitä koskaan, sanokaapa se. Pehmikkeiden maailmassa ei hiertänyt kuin tylsyys, ja senkin saattoi pehmustaa. Perheenäiti yritti sovittaa itseään pyynnön esittäneeseen puolueeseen. Se on kuin perheenäidin kaikki farkut: menevät melkein kiinni jos makaa hiljaa selällään eikä hengitä, mutta heti kun nousee yrittää olla oma itsensä, se jotenkin tursuaa se oma itse. Perheenäiti yritti sovittaa itseään toiseenkin puolueeseen, siihen jota hän nykyään äänestää, ja joka ei ole pyytänyt perheenäitiä yhtään mihinkään. Sekään ei jotenkaan istunut. Vika ei varmaankaan ole puolueessa, ei ehkä kummassakaan. Tai sitten molemmissa. Tai ehkä sittenkin perheenäidissä.

Hän jotenkin tursuaa.

Perheenäiti miettii, otsa rypyssä. Hän on avannut avaruuden ja surffannut siellä poliittisilla sivuilla. Otsa on mennyt entistäkin enemmän ryppyyn. Avaruudessa on paljon puhetta. Puhe on kaunista. Perheenäiti on yrittänyt muodostaa kantaa. Hänellä on jo. Hänellä on monta. Kannat ovat mutu-kantoja, menevät toisinaan ristiin. Mutut ovat parhaita. Politiikka vaatisi tietoa. Tieto on kauheaa, sitä täytyy ajatella. Ajatteleminen on kauheaa. Mutu vain tulee. Se tulee niin helposti, ja menee.

Musta tuntuu että emmätiedä, ehkä, tai ehkä ei, ja katsotaan nyt, ehkä kumminkin, miksi ei. Emmätiedä miltä musta tuntuu. Musta tuntuu siltä että jotain tarttis kyllä tehdä, muutakin kuin tyynynpäällisiä. Se on kauheaa. Miksi ihminen ei voi vain tehdä tyynynpäällisiä.

Musta tuntuu että ihminen ei vain voi.

Perheenäiti nukkuu yön yli, tai valvoo. Otsa rypyssä.