Perheenäiti elää kevyesti ja nauttii päiväkahvinsa painikkeeksi marsipaanin makuista omenakakkua vain silloin kun muut eivät näe. Näin hän pudottaa sitä painoa joka ei putoa. Jonkun on kuitenkin nautittava se kakku, jonka marsipaaninmaku oli yllätys muulle perheelle, joka inhoaa marsipaania, jonka maku sopii perheenäidin mielestä omenakakkuun valitettavan hyvin. Parasta kuitenkin on se, että marsipaani ei lainkaan esiinny kakun tuoteselosteessa. Kakku ei ole marsipaania nähnytkään, se vain maistuu siltä. Tällaiset yllätykset tekevät perheenäidin arjesta valtavan jännittävän.  <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Päällikkö nukkuu. Hän kerää voimia. Voimilla hän laulaa perheelleen haikeita lauluja, jotka sepittää todennäköisesti joko pitkästyneisyys tai pohjoinen ilmanala. Laulut ovat vokaalipainotteisia, viime päivinä niihin on ilmestynyt myös äng-äänne. Ensin päällikkö ajattelee. Sitten hän laulaa.

Perheenäiti katsoo ulos ikkunasta eikä ajattele paljoakaan, paitsi sitä vähän, että minkähän takia hän on aina pitänyt näistä päivistä, jotka ovat loputtomia eivätkä minkään värisiä. Niistähän ei ole tapana pitää, paitsi perheenäidillä, jonka mielestä on erityisen miellyttävää katsella ulos ikkunasta nimenomaan räntäsadetta, nimenomaan kahvia juoden. Tällaiset päivät ovat hienoja, sillä tällaisina päivinä hauskuus ei koskaan tule taivaalta, se on kehitettävä itse. Omassa päässä. Tällaisina päivinä ihmisen on pakko ajatella. Sitä esimerkiksi, että minkähän takia hän ei moneen päivään ole ajatellut juuri mitään. Hiljaista on ollut, kovin hiljaista.

Perheenäiti on riittävän kokenut ei-minkään ajattelija tietääkseen, mitä tällainen hiljaisuus tietää. Se tietää sitä että kohta tapahtuu jotain. Ajatus on tulossa.

Hyvä tietää. Perheenäiti katsoo ulos ikkunasta ja odottaa.