Iltaisin perheenäiti alkaa odottaa että perhe nukahtaisi. Joskus hän odottaa tuntitolkulla. Ja kun kaikki ovat nukahtaneet, he alkavat heräillä, vuorotellen. Keittiössä ravaa väkeä välipalaa vinkumassa, paitsi se pienin joka ei vielä omin jaloin pääse. Hän vinkuu makuuhuoneesta käsin, vihaisesti viuhtovin käsin. Päällikkö tilaa välipalan sänkyyn.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänä yönä kaikki eivät vieläkään ole nukahtaneet, mutta nyt he ovat alkaneet pysytellä aloillaan. Päällikkö makaa uuvahtaneen isänsä vieressä ja tuijottaa näkymätöntä kaukaista pistettä vastamaalatussa makuuhuoneen seinässä. Perheenäidin mielestä sellainen tuijotus tekee ihmiselle toisinaan hyvää. Myös hyvin pienelle. Sellainen tuijotus edeltää ajatusta, joka edeltää toista ajatusta, joka edeltää kolmatta. Perheenäiti on jättänyt päällikön makuuhuoneeseen ajattelemaan.

Perheenäiti istuu keittiössä. Perheenäiti on edelleen sama, ehkä vain  joitain vuosia vanhempi kuin viime viikolla, mutta keittiö on eri kuin ennen.

Uusi keittiö on hyvä. Tämä on sopivasti räjähtänyt jo valmiiksi, eikä nykyaika ole ehtinyt tänne vielä täysin. Uusin nykyajan villitys tässä huoneessa on jääkaappi. Se riittää. Muuta ei tule.

Muuttoa perheenäiti kuvaa kahdella lauseella, ne varmasti riittävät:

jäniksen kynsisakset hävisivät. Kahden päivän kuluttua ne löytyivät, mutta kaikki muu on pysyvästi hukassa.

Kolmantena yönä uudessa kodissa jänis on hiipinyt esiin sohvan alta ja makaa nyt muina miehinä matolla sen edessä sen näköisenä että tässähän minä olen ollut aina. Niin kuin hän omasta mielestään epäilemättä onkin. Perheenäiti ei usko että jänis muistaa eilistä päivää pidemmälle, ja tuskin sinnekään asti. Tuskin hän muistaa edes olleensa vielä hetki sitten sohvan alla. Kohta hän hiipii sinne takaisin ja miettii että mikäs paikka tämä on. Ehkä. Jänis on ehkä vähän hukassa. Hän ei enää tiedä millä ovella aamuporkkanaa on tapana kerjätä, sillä hän ei tiedä missä on keittiö. Eikä hän ehkä muista mikä on porkkana. Aamulla se asetetaan hänen nenänsä alle, ja hän miettii että mikäs tämä on. Joka aamu. Ja joka aamu se maistuu, uusi elämys. Jänis saa joka aamu uuden porkkanan. Vaihtelu pitää jäniksen virkeänä.

Vaihtelu virkistää myös perheenäitiä. Joka aamu uudessa kodissa perheenäiti ajattelee: asunko minä siis täällä, ja jatkaa sitten: kyllä minä asun.

Uusi keittiö on hyvä. Se on korkealla ja sen ikkunasta näkee kauas, kohti ääretöntä ja sen yli. Sinne on hyvä tuijottaa. Sellainen tuijotus tekee ihmiselle hyvää.

Tervetuloa perheenäidin uuteen keittiöön. Toivottavasti viihdytte. Norjalaisten piparkakkujen resepti on varmassa tallessa, siellä missä jäniksen kynsisakset olivat ennen kuin ne löytyivät. Siellä missä kaikki muukin nyt on, perheenäidin silmälasit esimerkiksi ja jänis. Hukassa. Ja päällikkö, hän on kyllä tallessa, mutta ei perheenäidille ole vielä selvinnyt, miten päin päällikköä tulisi hytkyttää jotta hän nukahtaisi. Päällikkö haluaa maitoa. Mikä tahansa ongelma päälliköllä onkin, hän ratkaisee sen syömällä. Jos häntä huvittaa nukahtaa, hän ottaa vähän maitoa, ja jos häntä huvittaa olla hereillä, hän ottaa vähän maitoa ja sitten vähän lisää ja myös sitten. Välillä päällikkö rähisee ja valvoo ja toisinaan hän nukkuu. Päällikön elämä on ennalta-arvaamaton sarja rähinää ja välipaloja. Niitä vain tulee. Päällikkö hoitaa asian niin. Ja silloin kun päällikkö ei rähise, hän hymyilee. Myös silloin kun hän ei valvo. Päällikkö hymyilee myös unissaan.

Nyt perheenäitiä väsyttää. Muut ovat nyt nukahtaneet. Nyt voisi valvoa rauhassa, mutta nyt ei enää jaksa.

Perheenäiti menee nyt nukkumaan ja toivoo heräävänsä uudessa kodissaan myös huomenna. Aamulla hän tulee uuteen keittiöönsä, keittää kahvia ja toteaa: tämä on oikein hyvä.