Tiedättekö sen tunteen, kun ihminen katsoo nukkuvaa perhettään ja ajattelee: mistä nuo kaikki oikein tulivat?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sellainen tulee vain öisin. Kun ihminen kävelee läpi kotinsa, katselee ympärilleen ja miettii, miten hän tuli päätyneeksi juuri tänne, eikä esimerkiksi viereiseen asuntoon, toiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi esimerkiksi joka ei kävele öisin läpi kotinsa ja katsele ympärilleen ja mieti. Että miten hän tuli päätyneeksi juuri tänne, eikä esimerkiksi viereiseen asuntoon siksi perheenäidiksi, joka porasi tänään keittiön maustehyllyn kaksi milliä vinoon ja katuu sitä vielä huomennakin. Ylihuomenna huomio ja katumus kohdistuvat uusiin elämän merkittävyyksiin.

Eräissä kodeissa kaikki mikä asennetaan, asennetaan aina ihan pikkuisen vinoon. Ei merkittävästi, vaan aina vain ihan vähän. Mikään ei ole niin häiritsevää. Kaksi milliä vino keittiön maustehylly häiritsee ihmisen ajatuksia paljon pahemmin kuin jos se olisi vinossa kokonaiset puoli senttiä. Siitä ei enää tarvitsisi välittää, mutta kaksi milliä, se on ihmiselle liikaa, koska se on niin vähän. Täydellisyys oli taas niin pirun lähellä, eikä vieläkään. Ei tänäänkään, eikä ikinä. Eikä edes kunnolla pieleen, vaan vain kaksi vaivaista milliä.

Mitähän tästä lapsesta tulee, kun se kasvaa kodissa jossa maustehylly oli kaksi milliä vinossa, puoliso pohti tänään päällikkö sylissään. Perheenäitiä ei nyt niinkään kiinnosta se, mitä siitä lapsesta tulee, kuin se, mistä se lapsi oikein tuli. Ja se puoliso. Ja se jänis, se joka kyttää tuolla olohuoneen nurkassa. Se joka syö heinää ja kyttää perheenäitiä yöllä, kun tämä kävelee läpi kotinsa, katselee ympärilleen ja miettii.

Kotitalous on kaatunut minun päälleni, perheenäiti tiedotti tänään puolisolleen kun meneillään oli myöhäisillan kotitalouskeskustelutuokio. Olen jäänyt kotitalouden alle, hän jatkoi, mitä me tehdään sille? Puoliso vastasi: viedään se baariin ja jätetään sinne.  Annetaan se jollekin.

Perheenäidin mielestä ajatus oli hyvä.

Onko sulla jotain visiota siitä, mihin noi tulee noi keittiön hyllyt, puoliso kysyi perheenäidiltä viime viikolla. Ei ole, mä odotan sitä vielä, perheenäiti vastasi. Parin päivän kuluttua hän julisti: nyt mulla on se visio. Se tuli mulle näkynä. Hyllyt pantiin seinään, ihan vähän vinoon. Tänään puoliso tiedusteli, joko keittiön kaappien väri on päätetty. On melkein, perheenäiti vastasi, mutta mä odotan siitä vielä lopullista näkyä. Kerron sitten kun se tulee se visio.

Puoliso istui keittiön pöydän ääressä, oli hetken hiljaa ja sanoi sitten yhden sanan:

kotitalousvisio.

Äkkiä perheenäiti tajusi mikä se on. Se on tämä tässä. Kotitalousvisio on mustavalkoinen kotitaloustositeeveeohjelma, jota tehdään perheenäidin keittiössä. Perheenäiti tekee, koko ajan. Te katselette. Se vain jatkuu ja jatkuu, välillä ruutuun ilmestyy teksti:  hetkinen, ja sitten: jatkuu.  

Viimeinkin minulla on oma ohjelma.

Siis asiaan. Tänä yönä otan jääkaapista muutaman minuutin välein muutaman kylmän lihapullan, leikkaan joulukuun Pirkka-lehdestä kullanarvoisen kotitalousvinkin, liimaan sen jääkaapin oveen ja jaan sen kaikille katsojille:

 

"Onko tapanasi napostella pitkin päivää? Käytä kotona hirvikärpästakkia, jossa kasvoja peittää vetoketjulla suljettava huppu. Huomaat varmasti, jos käsi yrittää viedä ruokaa suuhun."

 

Kiitos ja anteeksi. Ja koska alennusmyynnit ovat pian ohi, on aika alkaa valmistautua ensi jouluun.

 

NORJALAISET VAALEAT PIPARKAKUT

150 g voita tai margariinia

1 dl vaaleaa siirappia

2 dl sokeria (perheenäiti korvaa tämän 1,5 dl:llä juoksevaa hunajaa)

1 dl kermaa

6 dl vehnäjauhoja

1/2 tl neilikkaa

1/2 tl inkivääriä (perheenäiti laittaa kokonaisen tai kaksi)

1/2 tl maustepippuria (perheenäiti jättää pois)

2 tl kanelia

1 tl leivinjauhetta

 

Tähän perusohjeeseen perheenäiti lisää vielä 100 g jauhettuja manteleita ja 1 tl kardemummaa, sekä leivontaan kokonaisia manteleita.

 

Sekoita kattilassa siirappi, sokeri (hunaja) ja voi. Kuumenna, kunnes sokeri liukenee (voi sulaa). Jäähdytä.

Lisää kerma. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja mausteet (ja mantelijauhe) keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Peitä taikina ja anna olla viileässä seuraavaan päivään.

Leivo jauhojen kanssa ohuita pieniä pipareita, painele niihin kokonaisia manteleita ja paista 175 asteessa kunnes saavat pikkiriikkisen väriä, kymmenisen minuuttia ehkä. Älä polta, niin kuin perheenäiti aina melkein.

Kunnia sinne minne se kuuluu: ohje on Pienestä piparkakkukirjasta, Inga ja Kristiina Aaltonen, Otava 2006.

 

Mistähän tämäkin tuli. Taisi tulla pyynnöstä. Yleisö pyytää. Kotitalousvision yleisö saakin pyytää. Näin syvällä kotitaloudessa ihmisen on pakko alkaa jakaa osaa kotitaloudestaan avaruuteen. Kun ei me kumminkaan saada sitä raahattua sinne baariin. Se on niin valtavan iso.

Perheenäiti katsoo nukkuvaa kotitaloutta ja miettii, mistä se kaikki oikein tuli.

Voisikohan sitä vielä palauttaa. Jonkinlaiseen olemattomuuden alkutilaan ennen kotitalouden alkuräjähdystä. Sitä jonka voimasta perheenäitikin nyt liikkuu, kävelee läpi kotinsa, katselee ympärilleen ja miettii.

Ei sitä varmaan enää voi. Tervetuloa Kotitalousvisioon! Tämä ei lopu ikinä.