Perheenäiti jäi miettimään sitä perheenäitiä, joka on huovuttanut niihin liukuvärjättyjen vihreiden hahtuvavillavaippahousujen takamukseen sen muumin. Että miksi hän on sen sinne huovuttanut, ja miksi nimenomaan takamukseen. Nimenomaan vaippahousuihin. Kukaan ei koskaan näe sitä yksinäistä muumia, josta tulee potkuhousujen suojissa päivä päivältä tahraisempi. Vaikka eihän vauvoille enää ole tapana pukea potkuhousuja. Vauvoille on nykyään tapana pukea kiristäväkuminauhaiset aerobic-trikoot. Päällikölläkin on parit sellaiset. Hän ei vain koskaan ole mahtunut niihin, vaikka ne on tarkoitettu päällikköä paljon isommalle vauvalle. Perheenäiti on päälliköstä ylpeä. Päällikkö on parhaimmillaan nimenomaan potkuhousuissa, ja parhaimmillaan nimenomaan aina.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perheenäiti jäi miettimään niitä perheenäitejä, jotka ovat ottaneet lapsensa pieneksi jääneistä erivärisistä vaipoista digikameralla valokuvan sekä edestä että sivulta, ja laittaneet ne valokuvat sinne nettiin. Perheenäitiä kiinnostaisi tietää, mitä nämä perheenäidit ovat kuvaa ottaessaan ajatelleet. Että ovatko he mahdollisesti tajunneet, mitä he juuri nyt ovat tekemässä, ja onko se mahdollisesti naurattanut heitä, vai onko käytetyn vaipan asettelu kuvauskuntoon ollut vakava asia. Rikastumistarkoituksessa niitä vaippoja ei nimittäin myydä, sillä kuten eräskin toinen perheenäiti tuossa vastikään perheenäidille tunnusti, pöksyt saattavat hyvinkin vaihtaa omistajaa hintaan kolme-viisikymmentä, ja vähemmänkin.

Perheenäitiä kiinnostaisi myös tietää, mitä pieneksi jääneitä vaippahousuja kuvaavan perheenäidin mahdollinen puoliso on mahtanut ajatella tullessaan yllättäen töistä kotiin kesken kuvaussession. Perheenäiti kuvittelee mielessään, miltä hänen oma puolisonsa näyttäisi, jos perheenäiti itse heiluisi kotonaan kamera kädessä ja koettaisi saada pääkallokuvioidun vauvanvaipan näyttäytymään keittiön pöydällä mahdollisimman hyvässä valossa. Perheenäidin puoliso näyttäisi ehkä siltä miltä hän aina välillä näyttää, kun perheenäiti heiluu kotona ja hänellä on kesken joku homma jota kukaan muu kuin perheenäiti itse ei voi ymmärtää (eikä välttämättä hänkään, toim.huom.): puoliso näyttäisi siltä että hän tekee juuri nyt kovasti sisäistä työtä sen eteen, ettei ulospäin näkyisi, mitä hän juuri nyt ajattelee. Perheenäiti miettii, onko muillakin perheenäideillä sellaisia puolisoita, jotka tekevät sellaista sisäistä työtä melko paljon.

Eilen perheenäitiä naurattivat ne vaipat siellä internetissä. Tänään ne eivät enää naurata. Tänään ne tuntuvat enemmänkin surullisilta. Huuto.netissä on myynnissä kymmenittäin (sadoittain? tuhansittain?) kameran eteen huolella aseteltuja muutaman euron vaippoja, joita kukaan ei huuda. Kukaan ei halua ostaa niitä eikä palkita jotain perheenäitiä vaivannäöstä. Joka päivä joku yksinäinen perheenäiti asettelee keittiön pöydälle puolukkakuosisen velourvaipan ja toivoo sen kuvaa nettiin laittaessaan, että joku vastaisi hänen huutoonsa: olenko minä vielä olemassa?

Tämän perheenäidin teki tänään mieli hankkia ne kaikki vaipat (sikäli mikäli ne olivat siis vaippoja ollenkaan) ihan vain siksi, että ne muut perheenäidit olisivat vähemmän yksinäisiä. Päälliköllä olisi nyt reippaasti yli kahdeksantuhatta eriväristä vaippaa, joita kukaan perheessä ei osaisi käyttää. Olisikohan perheenäidin puolison sisäinen työ mahtanut tänään onnistua, jos perheenäiti olisi toteuttanut tämän mielihalunsa? Emme saa koskaan tietää.

Huuto.nettiin mentiin oikeastaan alun perin siksi, että perheeseen piti hankkia pöytä. Puoliso sinne oikeastaan ensin meni. Perheenäiti kiinnostui tästä sivustosta vasta sitten, kun puolisolta pääsi pöytäsivuja jonkin aikaa selattuaan hiukan epäuskoinen "tuu hei katsomaan".

Perheenäiti meni. Perheen tietokoneen näytöllä oli valokuva pöydästä. Pöytä oli ihan tavallinen, ja se oli kuvailtu ihan tavallisin, asiallisin sanoin. Kuva oli otettu ihan tavallisessa keittiössä. Sanallisessa kuvailussa ei vain viitattu sanallakaan siihen, miksi kuvassa näkyi pöydän lisäksi perheenäiti, joka oli sammunut pöydän ääreen tonttulakki päässä. Kuvassa lisäksi esiintyvän lapsen kasvot oli käsitelty tunnistamattomiksi.

Tämä ei hei ole mikään vitsi, siellä oli ihan oikeasti sellainen kuva. Tämä on nykyaikaa. Kun jossain perheessä menee joulu taas vähän överiksi, isä keksii tilanteeseen ratkaisun: myydään pöytä. Netissä. Se on isän avunhuuto ehkä, vähän niin kuin ne vaipat aiemmin päivällä sen äidin. Ennen kuin hän sammui.

Nykyaika ei ehkä olekaan tarkoitettu ymmärrettäväksi. Ehkä ei pitäisikään yrittää. Edes öisin.

Perheenäitikin sitten huusi. Avaruuteen. Hän huusi perheeseen pöydän. Puoliso sen löysi. Kukaan muu ei halunnut sitä, niinpä se tuli meille. Siinä on yhdessä jalassa juuri sellainen teippitahra, joka kuvassa näkyi, ja lakkapinnassa mukavasti vaurioita jo valmiiksi. Ei tarvitse varoa.

Pöytä on erittäin hyvä.

Mitähän perheenäiti sille huomenna asettelee kuvattavaksi? Pelottaa jo valmiiksi.