<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Sääli ettei tässä uudessa tietokoneessa ole kameraa. Paitsi että kuulemma tässä on. Onneksi perheenäiti ei kuitenkaan tiedä tarkalleen, missä kohtaa, joten jos se on nyt päällä, se on päällä vahingossa. Mikä ei varmaankaan yllättäisi ketään. Perheenäidin puoliso puolusti perheen uuden näkymättömän hiiren jouluyön rötöstelyä sanomalla että "se hiiri on niin kauhean herkkä". Niin olen minäkin! perheenäiti huusi, sillä nykyään kun hän puhuu tietokoneasioista, hän huutaa. Tietokone ei ehkä muuten ymmärrä.

Mutta sääli että kamera ei nyt ole päällä, ja jos se on, ymmärrätte ehkä miksi olisi kovin sääli jos se olisi nyt kiinni. Perheenäidin perhe nimittäin muuttaa pian vanhasta keittiöstä kokonaan uuteen keittiöön, ja ihmisen, joilla on näin paljon tavaraa, ei koskaan pitäisi muuttaa. Sillä kuten ehkä näette, tai ehkä ette, perheenäidin perheen pian tapahtuva muutto tulee olemaan koko perheen katastrofi. Myös lähisuku sekä muutama tarkoin valittu ystävä, jotka eivät tajua olla ulkomailla, vedetään siihen mukaan.

Nuo kolme isoa pahvilaatikkoa tuossa vasemmalla, niissä on vain ehdottoman välttämättömiä keittiövälineitä, ja nuo viisi hiukan pienempää mutta silti melko tuhtia pahvilaatikkoa tuossa edessäni, kameran takana siis, sisältävät vain ehdottoman välttämättömiä keittiövälineitä. Kaikki tuo tuossa pöydällä oikean käsivarteni vieressä on vain ehdottoman välttämättömiä keittiövälineitä, samoin tuo tuossa tiskipöydällä, ja isolla työtasolla sen vieressä, ja kaikki tuo mikä ajelehtii pitkin lattiaa, se on vain joitain ehdottoman välttämättömiä keittiövälineitä. Keittiön lukuisia kaappeja en vielä ole saanut tyhjiksi, mutta niissä nyt on vain vähän ehdottoman välttämättömiä keittiövälineitä. Vähän tai ehkä vähän enemmän kuin tarpeeksi. Perheenäidit tarvitsevat keittiöissään yllättävän paljon välineitä.

Perheenäiti on kuitenkin päättänyt, että uuteen kotiin otetaan ehdottomasti mukaan vain kaikkein välttämättömin. Tämä juuri onkin tämän tulevan muuton suurin ongelma: ehdottoman välttämättömyyden määrittelee todennäköisesti itse perheenäiti, sillä jos tämä tehtävä jätettäisiin hänen puolisolleen, mukaan ei todennäköisesti otettaisi yhtään mitään. Perheenäiti niin toivoo, että kaikki nämä keittiövälineet tässä keittiössä eivät olisi näin ehdottoman välttämättömiä. Tämä lähestyvä muutto nimittäin on jotain aivan kauheaa – etenkin kun tuleva uusi keittiö, niin rakas kuin se jo nyt onkin, on kooltaan vain noin kolmanneksen tästä vanhasta.

Silloin kun tehtävää on liikaa ja alkaa näyttää siltä, että tästä ei voi ikinä tulla mitään, kannattaa keskittyä olennaiseen. Niin perheenäitikin tekee. Alkuillasta keittiössä ei enää voinut kävellä, sillä lattialla oli melko paljon melko isoja keittiövälineitä, joten perheenäiti päätti että nyt täytyy todella tehdä jotain. Hän otti keittiön laatikosta kaikista pienimmän pakastepussin, istahti jääkaapin eteen ja alkoi nyppiä jääkaapin ovesta talteen jääkaappirunoutta, tiedätte varmaan, niitä pieniä magneettisanoja. Niitä joilla voi sanoa jotain öisin kun perhe nukkuu, tietokone ei toimi eikä koko asunnossa ole yhtään toimivaa kynää.

Perheenäiti nyppi talteen kaikki tuhatkaksikymmentä sanaa ja tunsi viimein todella tekevänsä jotain tämän muuton eteen. Yhden sanan hän myös pesi, se oli niin tahmea ja toivottavasti tulevaisuudessakin hyvin tarpeellinen: "hyvä". Pikkiriikkistä magneettia tiskiaineella pestessään perheenäiti tunsi saavuttaneensa perheenäitiyden ytimen – tästä ei elämä enää perheenäitimäisemmäksi  mene. Täytyyhän hyvästä pitää huolta. Hyvää huolta.

Yksi sana tipahti lattialle eikä perheenäiti ensin meinannut löytää sitä. Sanaa ei kuitenkaan voinut jättää etsimättä, sillä perheenäitiä kiinnosti kovasti, minkä sanan perhe oli keskinäisestä yhteydenpidostaan vähällä menettää. Onneksi sana löytyi: "verenpaine". Muuton jälkeen sille on aivan varmasti käyttöä.

Perheessä asuu muuten nykyään myös vauva. Perheenäiti vain ei ole ehtinyt mainita asiasta kovin paljoa, sillä hänellä on näköjään niin paljon muutakin tekemistä, ja sitä paitsi vauva tuntuu asuneen perheessä aina. Se istuu koko ajan jonkun sylissä ja antaa perheelle ohjeita. Tarvittaessa vauva myös tehostaa sanottavaansa erilaisilla nokkelilla tavoilla vedota perheen sydämiin. Uusinta uutta on kyynelehtiminen huudon yhteydessä. Se kieltämättä toimii. Vauva on hyvin viisas. Viisauttaan se jakaa mieluiten hoitopöydän vieressä roikkuvalle myyrälle, jolle vauva kertoo aamuisin kuulumisensa.

Myyrä on hyvä kuuntelija.

 

On yö. Miksi aina on, miksei koskaan voi olla päivä, ihana valoisa päivä jossain ilmavassa vaaleassa asunnossa, jossa ei ole pölyä eikä keittiövälineitä ja jossa perheenäiti liihottaa parketillaan kymmenen kiloa itseään kevyempänä vailla mitään arkista tekemistä, pelkkiä ylevyyksiä pohtien.

Miksi aina on yö ja kaikki kesken?