Eilen perheenäiti herätti lapsen ja sanoi tälle: viimeinen lomapäivä, mitä tehdään? Lapsi vastasi unestaan: korjataan reppu ja pestään se.

Lehdessä oli paljon ilmoituksia uusista repuista. Niitä olisi nyt saatavilla ja paljon. Mutta eräille ei saa hankkia uutta reppua, ei vaikka markkinatalous kuinka vaatisi. Eräät ovat mieltyneet esikoulureppuunsa ja haluavat kantaa siinä vielä neljännenkin luokan kirjat. Tiedättehän, ne järjettömän painavat. Ne joissa täytyy aikuisten mielestä olla paljon erivärisiä erittäin painavia kuvia ja tietenkin usein myös kivat kovat kannet, markkinoiden painavimmat.

Eiväthän aikuiset niitä kirjoja kanna. Tehdään niistä siis tosi tosi kivoja. Tehdään lapsille heti alkuun selväksi kuinka kivaa elämä on.

Perheenäiti korjasi repun ja pesi sen. Hihnat olivat katkeilleet, pohjassa oli reikä. Tieto painaa. Tieto kuluttaa reppua, reppu selkää. Reppuun haettiin kaupasta uudet kynät. Uudet kynät ovat tärkeitä.

Eivät tosin kaikille. Tarvitsetko uusia kyniä, perheenäiti kysyi esikoiseltaan, jolla ei koskaan ole kynän kynää. En tarvitse, esikoinen vastasi, minä tarvitsen uuden repun. Miksi? perheenäiti kysyi. Siksi kun vanha on rikki, esikoinen vastasi. Näytä, perheenäiti pyysi. Esikoinen ojensi äidilleen ehjältä näyttävän repun. Perheenäiti katsoi esikoista kysyvästi. Esikoinen totesi pyytämättä: se on rikki aina välillä. 

Niin. Esikoiset, tuo kuulokkeet päässä kulkeva kansa, lukevat lehtiä. Ja lehdistä saa lukea kaikenlaista. Sellaista esimerkiksi että koulun alkaessa ihmisellä on ehdottomasti oltava uusi reppu. Koska niitä on nyt saatavilla.

Lehdistä voi valitettavasti lukea muutakin. Eilen perheenäiti hieraisi silmiään silmäillessään aamulla postiluukusta yön aikana tipahtaneen valtakunnan ykkösläpyskän kantta. Siinä oli ilmoitus. Ilmoituksessa kerrottiin, että nyt rahalla voisi ostaa uuden repun lisäksi myös kyvyn lukea entistä kolme kertaa nopeammin. Tehokkaammin siis. Siis kyvyn lukea tehokkaammin.

Nykyään täytyisi siis lukea tehokkaammin. Olisihan se hyvä jos luettu ei enää ehtisi kiertää aivojen kautta. Pääasia että ihminen lukee tehokkaasti. Ei sillä niin väliä mitä, tai miksi. Tai ymmärtääkö hän lukemaansa. Pääasia että ihminen on tehokas.

Joskus tulee vastaan raja, tässä kaikessa. Kyllä se tulee. Perheenäiti istuu keittiössä ja miettii, kuinka pian. Että ehtiikö hän vielä nähdä sen ajan, vai jättääkö hän sen perinnöksi lapsilleen. Paremman ajan. Ajan jossa ihmisellä on lupa olla aikaa. Ajan jossa ihmisellä saa olla ihmisen nopeus, ei mitään nopeampaa. Ei mitään ihmistä tehokkaampaa. Ei mitään tehokasta, ihmisiä vain. Ihmisiä jotka puuhailevat, niin kuin ihmiset ovat aina tehneet, ja saavat aikaan sen mitä heidän on määrä saada. Joka tapauksessa. Sitä ei voi nopeuttaa. Lapsi ei kasva yhtään sen isommaksi vaikka hän kulkisi aikuisen saappaissa. Siitä tulevat pienet jalat vain kipeäksi. Eivät yhtään itseään isommiksi.

Pienet jalat polkevat iltaisin perheenäidin kylkiluita, polkevat pehmeästi. Lapsi liikkuu, ojentelee raajojaan. Lapsella ei vielä ole reppua, hän on repussa itse. Perheenäidillä on vatsapuolellaan uusi reppu. Niitä oli onneksi vielä saatavilla. Onneksi. Kaikilla ei ole. Repussa liikkuu lapsi. Hänelle ei vielä ole luvattu tulevaisuutta, mutta ehkä se kumminkin tulee.

Joillekin se kumminkin aina tulee. Tulevaisuutta odotellessa perheenäiti uhmaa sitä neulomalla pieniä nuttuja. Neuloo vaikka tulevaisuutta ei ole luvattu. Hän toivoo että nutut jäävät joskus pieniksi. Tulevaisuutta ei voi luvata. Sitä täytyy toivoa.

Niin kauan kuin on toivoa, tulevaisuus voi tulla. Muuten se ei löydä perille.

Perheenäiti kävi tänään synnytyssairaalassa. Hänen piti tavata siellä mukava naislääkäri, jonka kanssa hänen oli tarkoitus arvailla tulevaisuutta puolen tunnin verran. Sekaannuksen takia tulevaisuutta oli kuitenkin laitettu arvailemaan väärä lääkäri. Perheenäitiä ei tänään huvittanut arvailla mieslääkärin kanssa yhtään mitään. Tulen sitten ensi viikolla uudestaan, perheenäiti sanoi ystävällisesti vastaanottotiskin ystävälliselle kätilölle, ja jätti arvailut väliin. Ystävällinen kätilö ymmärsi. Ehtiihän sitä ensi viikollakin, kätilö sanoi ystävällisesti. Niin ehtii, perheenäiti vastasi ja sanoi vielä: moikka.

Sitten hän kuljetti uuden reppunsa takaisin kotiin. Reppu liikehti hyväksyvästi.

Lapset tykkäävät olla rauhassa. Antaa niiden olla. Kotiin tullessaan ne tipauttavat sitten reppunsa keskelle lattiaa ja unohtavat sen siihen.

Antaa niiden olla. Perheenäidin uudessa repussa nukutaan nyt pää alaspäin. Illalla, kun perheenäiti katsoo televisisosta uutiset, repussa on hikka. Hikka pitää perheenäitiä hereillä vielä kun muut jo nukkuvat.

Hikka on hyvä asia. Ilman elämää ei ole hikkaa. Hikka on hyvä elämän merkki.