Perjantaina perheenäiti istuu keittiössä. Perheen salapoliisi puolestaan istuu parvekkeella peruukki päässä ja vakoilee ohikulkijoita. Toiminta kadulla on salapoliisin mukaan juuri nyt sangen epäilyttävää. Hämäyksen vuoksi perheen salapoliisi on vaihtanut identiteettiä. Hän on nykyään nimeltään Tanja Jänökäinen. Tanjalla on hiukan ulkonevat hampaat. Kyllä: Tanja ON sukua eräälle Tapsa Jänökäiselle, mutta tätä tietoa ei saa levittää. Ei esim. tänne avaruuteen.

Perheenäiti on juuri syönyt vatsansa täyteen ja nyt häntä väsyttää. Vatsa oli täynnä jo valmiiksi, täynnä vauvaa. Se väsyttää. Perheenäiti aikoo tehdä universaalin lakialoitteen ihmislapsen hautomisajan lyhentämisestä yhdeksästä kuukaudesta puoleen vuoteen. Perheenäidin mielestä se olisi kohtuullista. Hän on kuluneen kahden vuoden aikana hautonut ihmislapsia yhteensä kuusitoista kuukautta, eikä perheessä edelleenkään ole yhtään vauvaa. Se ei ole kohtuullista. Asiaan on saatava muutos.

Perheenäidin täytyisi nyt tiskata, pyydystää jänis ja viskata se autoon. Autoon on laitettava myös muuta, pehmikkeitä ja sen sellaista. Ja perhe. Nähtäväksi jää, tuleeko Tanja Jänökäinenkin tänään mukaan punaiseen taloon. Koskaan ei tiedä, ketä sinne tulee.

Perheenäiti on selvinnyt ensimmäisen valmiiksi hautomansa ihmislapsen rippijuhlista. Ne menivät hyvin. Perheenäitihän oli valmistautunut: jo edellisenä päivänä hän hajotti pullon viiniä pihalle ulko-oven eteen ja leipoi viisi kakkua, joista syötiin kaksi ja puoli. Varpaankynnet jäivät leikkaamatta ja hiukset, kirkossa perheenäiti itki, jääkaappiin jäi pesuvadillinen salaattia ja puoliso vastaanotti vieraat sepalus auki. Jänis ei näyttäytynyt.

Kaikki oli aivan normaalia siis.

Kaikki on aivan normaalia. On aivan normaalia että kaikki on. Tänään on perjantai, aivan normaali päivä. On aivan normaalia hautoa ihmislapsia harva se vuosi ja istua parvekkeella peruukki päässä. Tänäänkin tulevaisuus on vielä tulematta eikä siitä tiedetä mitään, se on aivan normaalia. Aku Ankkakin on tällä viikolla tulematta koska lasku on maksamatta. Vaikkei se jäänyt tulematta. Se on aivan normaalia. Kerran perheenäiti maksoi laskuja puolison kanssa yhdessä. Puoliso kysyi ja naputti konetta, perheenäiti saneli ja vastasi. Maksun saaja? puoliso kysyi. Aku Ankka, perheenäiti vastasi. Puolisosta se tuntui hyvältä, antaa perheen rahat Akulle. Hän tarvitsee niitä varmasti.

Mitenhän se Aku tänä perjantaina pärjää? Varmaan ihan normaalisti.

Vaikuttaa siltä että Tanja Jänökäinen on lähdössä punaiseen taloon. Tervetuloa mukaan Tanja. Perillä saatat havaita jotain epäilyttävää.

Älä välitä. Mitä ikinä se onkin, se on aivan normaalia.