Öisin ihminen joko nukkuu tai valvoo, tai sitten hän nukkuu ja herää.

Joskus ihminen herää keskellä yötä omaan uneensa. Sellaiseen esimerkiksi jossa Lappiin vaeltamaan lähdössä olevan lapsen makuupussi ei olekaan riittävän pitkä.

Öisin ihmisen voi olla vaikea asettaa maailma järjestykseen. Erityisen vaikeaa se on perheenäideille, joiden lauma on hajaantunut. Loma-aika on heille vaikeaa aikaa. On niin paljon kasseja joihin pesään vaivalla kerätyt pehmikkeet on pakattava, jotta pesästä aivan vääriin paikkoihin pelmahtavat poikaset saisivat reissuilleen edes jotain pehmeää, ja kassit ovat aina aivan liian pieniä. Perheenäiti kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät oikein ymmärrä matkustamista. Miksi kukaan oikeasti haluaisi poistua omasta pesästään? Miksi lauma ei voisi pysyä koossa ja kyyhöttää aina aloillaan, yhdessä? Omassa pesässähän on lämmintä ja pehmeää.

Poikasten varustamista matkoille, joita perheenäiti ei ymmärrä, mutta joille poikaset haluavat mennä, ei lainkaan edistä se että pakkaamisella on yleisöä. Tilanne, jossa perheenäiti pakkaa poikaselleen reppua siten että pakkaamista kommentoivat paitsi poikanen itse (hän joka ei siis omasta mielestään tarvitse maailmalle mukaansa kuin Sudenpentujen käsikirjan ja pätkän narua,) myös sekä perheenäidin entinen että nykyinen puoliso, joiden kummankaan mielestä poikasen ei tarvitse raahata matkalle mukaan RIITTÄVÄSTI oman pesän pehmikkeitä omassa selässään, sellainen tilanne ei ole hyvä. Tällainen tilanne on perheenäidille sietämätön, sillä se johtaa väistämättä siihen että pesän lattialle jää poikasen mentyä vähintään yksi pari verkkareita, jotka olisivat olleet perheenäidin mielestä ehdottoman välttämätön pehmike. Sinne reppuun. Sillä eiväthän lapset VOI käydä reissuilla, joissa repussa ei ole yhtään YLIMÄÄRÄISTÄ vaatekappaletta ihan vain VARMUUDEN VUOKSI. Entisellä ja nykyisellä puolisolla on yksi yhteinen piirre: he molemmat ovat miehiä. Mies ei voi ymmärtää pehmikkeiden merkitystä maailmassa. Entiset ja nykyiset miehet katsovat toisiaan merkitsevästi suuren yhteisymmärryksen vallassa silloin kun perheenäiti on näyttävästi huolissaan pehmikkeiden riittävyydestä. Miehet eivät ymmärrä maailmasta mitään. He vain haluavat vaeltaa. 

Perheenäiti ei koskaan ole halunnut vaeltaa. Oman pesän pakkaaminen matkalle mukaan on niin tavattoman raskasta. Maailmassa on epäilemättä paljon kaikkia kivoja ja kiinnostavia paikkoja, mutta perheenäitiä ei koskaan ole vaivannut se, että ne jäävät ehkä häneltä näkemättä. Perheenäidin mielestä kaikkein kiinnostavin on aina ollut tässä. Ei muualla. Jos kyyhöttää aloillaan riittävän kauan, riittävän hiljaa, alkaa tapahtua. Ajatukset tulevat. Koko maailma tulee. Hän joka on aloillaan aivan hiljaa, saattaa käydä paljon kauempana kuin hän, joka vain vaeltaa. Ilman pehmikkeitä.

Noh. Vaeltakoot he jotka haluavat. Ja jos poikanenkin kerran haluaa, vaikkei olekaan mies, eikä tule olemaan, vaeltakoot hänkin. Se vain on perheenäidille vähän vaikeaa. Se kun lauma ei pysy koossa tekee perheenäidin ajatuksista sekavia. Ajatusten, niin lennokkaita kuin ne olisivatkin, niin kaukana kuin ne kävisivätkin, niiden taustalla kummittelee kuitenkin aina tunne, joka ei ole ajatus vaan tunne: että joku on nyt väärässä paikassa. Jos kaikki eivät ole koossa, kaikki ei ole oikein.

Ensi viikolla lauma on lähes kokonaan hajonnut. Perheenäiti menee punaiseen taloon ja jää sinne kyyhöttämään yhdessä perheen vaisun jäniksen kanssa kun muut vaeltavat, kuka mitenkin, kuka Lapissa, kuka töissä, kuka mopon selässä viisitoistakesäisen vapauden juovuttamana. Mikä onkaan niin vapauttavaa kaikille kuin se, että lauman emo ottaa lauman jäniksen ja häipyy sen kanssa kyyhöttämään aloillaan, punaiseen taloon, toiseen pesäänsä, niin että kaikki saavat olla rauhassa, kuka mitenkin. Yleensä aina ilman riittäviä pehmikkeitä.

On hienoa olla rauhassa. Mutta kaikkein parasta se on silloin kuin lauma on koossa. Parasta on silloin kun kaikki ovat kotona, omissa ajatuksissaan, kuka mitenkin, aivan hiljaa. Parasta on silloin kun hiljainen lauma on koossa.

Oikeastaan lauma on parhaimmillaan silloin kun se nukkuu. Silloin sillä on kaikki hyvin. Se on pehmeästi ja lämmössä, peiteltynä. Eikä häiritse. Nukkuva lauma antaa ajatusten tulla.

Ensi viikolla perheenäiti siis kyyhöttää jäniksen kanssa kahden punaisessa talossa. Mukana kyyhöttää perheeseen vielä syntymätön ihminen. Syntymätön on kaikkein helppohoitoisin. Hän ymmärtää vielä vain kyyhöttää. Hän ei vielä halua ajaa mopolla eikä vaeltaa, eikä häntä ole tarvinnut haudata maahan ilman hattua. Perheenäidin oli vaikea kestää sitä, että hän tuli haudanneeksi yhden lapsistaan ilman hattua. Pehmikkeet ovat niin tärkeitä, haudassakin. Pehmikkeet eivät ole järjen asia. Ne ovat hoivaa. Eläviä lapsia on joskus vähän vaikea hoitaa, mutta kuolleita on myös. Molempi on vaikeaa: että joutuu hoivaamaan, ja ettei saa.

Syntymätön on kaikkein helppohoitoisin. Hän on kauttaaltaan pehmikkeiden ympäröimä, koko ajan, sen verran paljon makkaraa perheenäiti on ymmärtänyt punaisen talon pihalla syödä, ja hänellä on aina lämmin. Ja jänis, hänellä puolestaan on pehmikkeet omasta takaa, oma silkkinen turkki jota hän ei hukkaa ja jota ei tarvitse pakata hänelle väkisin reppuun. Sillä ei siitä mitään tulisi. Perheenäiti on puoli vuotta yrittänyt pehmustaa jänikselle omaa pesää, mutta jänis inhoaa perheenäidin pehmikkeitä. Jänis silppuaa ne ja työntää ne suurieleisesti syrjään.

Jänis on mies. Ei niitä ihminen ymmärrä.

Aurinko on noussut. Kohta lauma hajoaa kokonaan, ne heräävät, vaeltavat kuka minnekin. Perheenäiti menee peiton alle ja toivoo että aika kuluisi, ja ettei aika kuluisi. Perheenäiti toivoo että kaikki poikaset saisivat kasvaa isoiksi, syntymätönkin, ja etteivät he koskaan kasvaisi, paitsi hän joka ei koskaan kasvanut. Etteivät he ikinä lähtisi eivätkä palelisi, ja että liian varhain lähtenyt palaisi ja saisi hatun päähänsä. Että he pysyisivät kaikki perheenäidin omassa pesässä ja nukkuisivat paljon. Että perheenäiti saisi ajatella rauhassa: olla aloillaan ja käydä kaukana.

Perheenäiti keittää kahvia. Hänen tekee sitä usein mieli juuri öisin. Kun tekisi mieli nukkua, ja kun pitäisi. Juuri silloin täytyy joskus valvoa.

Muuten ei koskaan tule käyneeksi missään.