Eräiden perheenäitien ja -isien päässä kaikuu nykyään vain toistuvia lauseita opetuksen yhtenäisyydestä, kasvatuksellisesta jatkumosta, väestöennusteiden paikkansapitävyyden kyseenalaisuudesta, lasten liikenneturvallisuuden vaarantumisesta, unohtuneesta perheasuntorakentamisesta, vetoomuksesta ja vetoomuksesta ja vetoomuksesta ja tiedotteesta tiedotteen perään ja jotkut perheenäidit tässä kaupungissa osaavat jo ulkoa kaikki opetuslautakunnan sähköpostiosoitteet. Minä ainakin olen tavannut yhden.

Perheenäiti katsoo ulos keittiön ikkunasta. Hän on nyt kyllästynyt tähän. Tänään kun hän istui koulun kellarissa monistamon hurisevan huonossa huoneilmassa täyttämässä kahdeksaakymmentäviittä kirjekuorta tiedolla ja saatteella ja vetoomuksella ja vetoomuksella, perheenäiti kyllästyi tähän. Tämä on ihan tyhmää.

Perheenäiti vihaa sähköpostia, ja mitä enemmän hän sitä vihaa, sitä enemmän hän sitä lähettää ja saa. Perheenäiti vihaa Helsinkiä. Hän vihaa Mäkelänkadun kovaa liikennettä, joka ikistä autoa joka on joka päivä tappaa häneltä tai joltain muulta lapsen, ja kaupungin virkamiehiä perheenäiti vihaa tarkasti valikoiden omasta keittiöstään käsin. Perheenäiti tietää tasan tarkkaan kuka tässä kaupungissa haluaa lakkauttaa hänen lapsiltaan koulun ilman syytä, eikä sitä saa sanoa ääneen, vaikka sen tietävät kaikki muutkin. Perheenäiti vihaa sitä että asioita ei saa sanoa ääneen, etteivät häiriintyneet virkamiehet vain häiriintyisi - hyvänen aika sentään, kuka sitten kehittäisi kaupunkia? Perheenäiti vihaa kunnallispolitiikkaa ja paikallisvaikuttamista ja kokouksia ja omaa ääntään, joka ei koskaan vaikene. Missään. Nykyään kun perheenäiti avaa television, hän puhuu siellä itse.

Perheenäiti alkaa nyt saada tästä perheenäidistä tarpeekseen ja niin alkaa kuulkaa saada moni muukin, ja saakoon. Ihan vapaasti. Perheenäiti on kyllästynyt varomaan sanojaan, hän on ollut siinä aina huono, ei ole koskaan osannut, parempi aina vain laukoa mahdollisimman monta sanaa peräkkäin että vastaanottajalla on sitten mistä valita.

Se sanojen sanoma.

Perheenäiti on hillinnyt itseään viime viikkoina yli oman tarpeen, hän on vääntänyt asiatekstiä ja yrittänyt tiivistää, yrittänyt esittää asiansa järkevästi, yrittänyt keskittyä olennaiseen ja kaivaa sen kaikesta tekstistä kirkkaasti esiin, hillinnyt kynäänsä, hillinnyt esiintymistään kun luottamusmies on kuunnellut, jotta luottamusmies todella kuulisi jotain, jotta luottamusmies ymmärtäisi, perheenäiti on hillinnyt suuttumuksensa kun lastensa tulevaisuudesta yhteisesti ja hyvin ymmärrettävästi huolestuneet ihmiset ovat menettäneet malttinsa kokouksissa tai suuttuneet toisilleen turhasta siellä täällä Käpylässä, perheenäiti on hillinnyt suuttumuksensa siitä, että sen suuttumuksen kohde ei suinkaan tietenkään ole ollut oikea: mutta jollekinhan ihmisen on suututtava kun suututtaa, joten miksei siis suuttuisi naapurilleen siitä, että Helsingin kaupungin opetusvirasto hoitaa tointaan hyvin omalaatuisella otteella.

Perheenäiti on viime aikoina hillinnyt itsensä tavalla joka on hänelle kaikkea muuta kuin luonteenomaista, ja niinpä eilen, kun perheenäiti päästi näppäimistöltään avaruuteen jonkin viestin jonka sävyä hän ei ehkä tainnut viilata aivan sisäsiistiksi, perheenäiti joutui toteamaan että ehkä tällainen jatkuva hillitseminen ei olekaan aivan tervettä. Perheenäiti nimittäin sai vastauksen, jossa häntä kutsuttiin vastuuttomaksi.

Silloin perheenäidille tapahtui jotain. Hänelle tapahtui jotain hyvin normaalia. Hän luki kolmeen kertaan tämän saamansa täysin asiallisen viestin, jossa hänen ilmoitettiin olevan vastuuton, ja vastasi siihen aivan rauhallisesti kutakuinkin näin:

olen juuri kirjoittamassa kirjettä kaikille Helsingin kaupunginvaltuutetuille, huomenna kirjoitan heidän kaikkien nimet omin käsin kahdeksaankymmeneenviiteen kirjekuoreen ja jos tämä on vastuutonta niin voihan vittu.

Ja mitä sitten tapahtui? Tapahtui jotain hyvin normaalia: lähetettyään tämän varsin epäasiallisen viestin, perheenäiti oli itsestään tavattoman ylpeä.

Ja on edelleen. Rajansa kaikella itsehillinnällä. Rajansa aivan kaikella, jopa perheenäidin keittiössä.

 

(Perheenäiti olisi halunnut jättää tämän tähän. Mutta tulkaa nyt kumminkin seuraavaan ProYnkin kokoukseen. Perheenäitikin tulee, ei tätä nyt enää jätetä tähän. Tähän on nyt laitettu aivan liikaa aikaa ja voimia jotta tätä enää voisi. Jättää tähän.

Pro Ynk kokoontuu Yhtenäiskoulun auditoriossa keskiviikkona 9.5 klo 18.

Tervetuloa.)