Kahden uusiseelantilaisen lampaan tie on päätynyt perheenäidin jääkaappiin ja peittynyt punaviiniin. Rairuohot on pelastettu, ne kasteltiin tänään ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja pääsiäisjänis lepää rennosti keskellä olohuoneen lattiaa. On yö, perhe nukkuu, mutta moni perheenäiti valvoo vielä.
Tänään moni on väsynyt. Turhautumista on purettu sähköpostitse ja puhelimitse monelta eri suunnalta: meitähän on vastassa mielivalta. Järki on hävinnyt kartalta, vai oliko sitä koskaan edes. Perheenäiti ei tiedä, ei hän niin seurannut. Ei ennen kuin oli pakko.
Viime vuonna tähän aikaan perheenäidillä oli paljon isompi vatsa. Perheenäiti kävi töissä ja vatsassa asui eräs miellyttävä henkilö, joka kuunteli yöllä keittiön pöydän ääressä pää alaspäin, kuinka suklaamunat ja lakritsi velloivat sulassa sovussa hänen nöyhtäkarvaisten korviensa juuressa. Hänen sisaruksensa olivat juuri aloittaneet pääsiäislomansa kaikessa rauhassa, eivätkä joutuneet kantamaan koulusta kotiin äidilleen tämän äidin itsensä kirjoittamia lappuja. Äiti ei soitellut radioon eikä kirjoitellut lehtiin, ei lähetellyt vetoomuksia eikä ylipäätään istunut koko päivää otsa rypyssä tietokoneen ääressä, eikä äidillä totisesti ollut tapana viettää iltojaan koululla kokoustamassa muiden koulun vanhempien kanssa.
Nyt kaikki on toisin. Nöyhtäkarvakorvainen pikkuveli on otettu pois, hänen haudallaan kasvaa krookuksia, työpaikkaa ei enää ole ja seuraavaksi lapsilta aiotaan viedä koulu.
Se ei käy. Ne krookukset perheenäiti voi vielä ymmärtää, hän istutti ne itse syksyllä jäätyään työttömäksi pian sen jälkeen kun nöyhtäkarvakorvalle oli tapahtunut se, mille kukaan ei voinut mitään, mutta ihan kaikki ei sentään käy.
Kyllä tämä nyt riittää. Vähempikin riittäisi. Tälle sentään voi tehdä jotain, hulluudelle, ja sille mille voi, sille myös pitää.
Puolitoista tuntia sen jälkeen kun perheenäidin kuopus oli kuollut perheenäidin syliin, perheenäiti seisoi yksin lastenklinikan hississä, tuijotti eteensä, unohti painaa nappia ja ajatteli yhden ainoan ajatuksen:
rakas taivaallinen paskapää, herätä edes se naapurisängyn lapsi.
Seuraavana päivänä perheenäiti kirjoitti naapurisängyn lapsen äidille kirjeen. Hän sanoi siinä: muista uskoa. Siihen että kaikki järjestyy. Kukaan muu ei sitä tee silloin kun kaikki näyttää liian pahalta.
Kolmen kuukauden kuluttua perheenäiti sai kirjeen. Naapurisängyn lapsi oli herännyt koomasta ja pelasi taas sulkapalloa. Silloin perheenäiti ajatteli: ihan kaikki ei sittenkään ole turhaa. Kaikkien maailman äitien kaikki valvominen kaikkien maailman sairaiden lasten sänkyjen äärellä ja heidän turhalta näyttävä toivonsa, harhalta näyttävä, se joka pitää heidät rauhallisina, (omituisen rauhallisina,) ja jolle lääkärit pudistelevat surullisina päätään: se ei koskaan ole turhaa.
Perheenäiti ei enää ymmärrettävistä syistä ole kovin lämpimissä väleissä maailman taivaallisten voimien kanssa, siksi hän keskittyykin nykyään vain maallisiin. Niille on ehkä lopulta helpompi puhua järkeä. Maalliset voimat pitävät yllä tai lakkauttavat ihmislasten kouluja, ja vaikka maallisia voimia johtaisikin mielivalta, pitäkäätte nyt mielessänne tämä:
mielivallalla on vastassa meidät. Kaikki maailman äidit ja isät. Me, jotka soittelemme radioon, kirjoittelemme lehtiin ja istumme tietokoneen ääressä etsimässä kuumeisesti keinoja, joilla vaikuttaa, istumme otsa rypyssä. Omituisen rauhallisina.
Muistakaa uskoa. Se ei koskaan ole turhaa. Mutta pelkästään taivaallisten voimien käsiin en kyllä kehottaisi lastenne koulua jättämään. Ottakaa mieluummin yhteyttä mielivaltaan:
Kuntalaisilla on vielä mahdollisuus antaa palautetta kouluverkon tarkistusesityksestä. Palautetta voi antaa 27.3. – 13.4.2007 välisenä aikana joko sähköisesti osoitteeseen [email protected] tai kirjeitse osoitteella Helsingin kaupungin opetusvirasto/kirjaamo, PL 3000, 00099 Helsingin kaupunki (kuoreen merkintä "kouluverkon tarkistaminen").
Mielivallalla on velvollisuus kirjata ylös kaikki saamansa palaute. Kaikki te uskonne palautteen voimaan menettäneet: antakaa palautetta silti. Tehkää se asiallisesti ja perustelkaa kantanne. Tuhlatkaa paperia, niinhän virastokin tekee. Antakaa palaa. Älkää välittäkö päiden pudistelijoista, heitä riittää aina ja joka paikkaan. Pitäkää tiukasti kiinni siitä yhteisestä harhastamme, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa.
Se harha on ainoa tapa vaikuttaa. Luovuttaminen on hiljainen siunaus mielivallan mielivaltaisille päätöksille.
Väsyä saa ja levätäkin joskus, mutta luovuttaa ei koskaan.
Kommentit