Perheenäidillä on nyt ollut kolme, ei pelkästään tarpeeksi, vaan aivan LIIAN huonoa päivää. Perheenäiti räksyttääkin siksi nyt kaikelle mikä liikkuu, ja etenkin sille mikä vain laajenee: sähköpostiavaruudelle.

Koettakaa kestää.

Ainoa, mille perheenäiti ei nyt räksytä, on perheen jänis. Perheenäiti otti eilen perheen jäniksen syliin ja vei hänet tutustumaan keittiöön. Perheen jänis kun ei ole kuluneen kuukauden aikana tutustunut uudessa kodissaan kuin kolmannekseen olohuoneesta.

Keittiössä perheen jänis vapisi ja oli aivan hukassa. Hän ei tiennyt missä hän oli, mitä tehdä tai minne mennä.

Perheenäidistä se näytti jotenkin tutulta. Hän istahti lattialle jäniksen viereen. Jänis vapisi tuolin alla ja perheenäiti otti hänet takaisin syliin.

Siihen jänis sitten jäi, syliin. Vaikkei hän ole mikään sylijänis. Hän ei vaan tiennyt mitä muutakaan hän tekisi.

Niin kuin ei perheenäitikään. Siinä he sitten istuivat yhdessä, pitkään, keittiön lattialla. Aivan hukassa molemmat.

 

Sääli ettei jäniksellä ole luistimia. Jos ei itse tiedä mitä tehdä, voi kertoa muille mitä heidän pitäisi, tai mitä heidän ei pitäisi. Voi osoittaa mieltään. Muutenkin kuin jättämällä pyykit pesemättä.

Tässä teille Tiedote.

 

IHMISEN KOKOINEN KOULU LUISTELEE !

Vanhempien toimintaryhmä Pro Ynk tiedottaa:

Helsingin opetuslautakunta vieraili koululla tiistaina 23.1 tutustumassa Yhtenäiskoulun toimintaan. Vierailu sujui ystävällisissä tunnelmissa, ja vieraat saivat kotiin viemisiksi Pro Ynkin koostaman tietopaketin siitä, miksi koulu kannattaisi säilyttää. Lisäksi koulun kolmasluokkalaiset luovuttivat opetuslautakunnan jäsenille itse askartelemansa lautapelin, jonka avulla lautakunta voi tutustua koulun ympäristöön ja mm. sen vaaralliseen liikenteeseen.

Seuraava tempaus onkin jo ovella. Lakkautusuhan alla olevat koulut järjestävät yhteisen tapahtuman kiinnittääkseen kaupunkilaisten huomion siihen, mitä ihmettä kaupungissa on oikein tapahtumassa:

ILOINEN MIELENOSOITUS

RAUTATIENTORIN LUISTINRADALLA SUNNUNTAINA 4.2 klo 15-16.

Paikalle toivotaan sankkaa ja kaikenikäistä kaupunkilaisten joukkoa puolustamaan kaupungin koulujen säilyttämistä. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Kumpulan viipalekoulun puolustajat, ja paikalle saapuvia koulunpuolustajia on pyydetty pukeutumaan heijastaviin huomioliiveihin, jos vain mahdollista. Liiviin voi kirjoittaa tai niitata oman iskulauseensa ja kylteissä ja banderolleissa voi ottaa kantaa sekä oman koulunsa tulevaisuuteen että kaupungin kouluverkon alasajoon ylipäätään, luistimet jalassa tai ilman. Paikalle on kutsuttu tiedotusvälineiden lisäksi toki myös Helsingin päättäjiä. Yksi kumpulalaisten ehdottamista iskulauseista on "Herää Helsinki! Peruskoulutus EI ole liiketoimintaa!".

TOIMI SIIS NÄIN:

  1. Kaiva luistimet esiin ja saavu lastesi, sukulaistesi ja ystäviesi kanssa Rautatientorin tapahtumaan. Hiljainenkin läsnäolo iloisessa mielenosoituksessa auttaa kouluja paremmin kuin ei läsnäoloa lainkaan.
  2. Pue perheesi huomioliiveihin (tai unohda ne jos ujostelet), tule paikalle suurien kylttien kera tai matalalla profiililla, pääasia että tulet.
  3. Osallistu seuraavaan Yhtenäiskoulun vanhempien kokoukseen:

 

VANHEMPIEN KOKOUS TORSTAINA 1.2 klo 18

koulun auditoriossa. TERVETULOA.

 

 

Perheenäitikin kaiketi luistelee. Kai sitä voi räksyttää Rautatientorillakin, ainakin siellä on yleisöä.

Ainakin toivottavasti. Tämän uhkauksen jälkeenkin.