Koulu alkoi, ja maailman hulluus jatkuu. Perheenäiti totesi tämän valtakunnan ykkösläpyskästä, siitä joka soveltuu hyvin paperimassan valmistukseen. Se todella soveltuu.

Kuulkaas nyt. Nyt tärisevät jo muutkin kuin perheenäidin kädet. Parinkin perheenäidin kädet tärisevät tänään töissä ja kotona. Perheenäidit vaihtavat sähköpostikuulumisia ja jakavat järkytystään siitä, mitä lehdestä saa nykyään lukea. Perheenäidit ympäri kaupungin puhisevat ja pinnat alkavat kärytä siihen malliin, että pian muistetaan millaista oli, kun rajan takana savusivat metsät. Kohta savuavat lähikorttelit, kutsukaa palokunta.

Nyt, nyt VIIMEISTÄÄN, on aika avata ikkuna ja huutaa siitä ulos: lopettakaa ihan totta tämä kaikki hulluus.

Mistä aloittaisin, no aloitanpa niistä kahdesta kysymyksestä, todellakin vain kahdesta vaihtoehdosta, joita Helsingin Sanomien toimittajilla oli kyselyssään Helsingin kaupunginvaltuutetuille viime kuussa tarjolla:

"Kumpaa seuraavista pidät tärkeämpänä Helsingin perusopetuksessa?

A) Koulu on mahdollisimman lähellä kotia

B) Koulu on riittävän iso, jotta se pystyy tarjoamaan mahdollisimman monipuolista opetusta sekä esimerkiksi terveydenhuollon ja muita oppilashuoltopalveluita" 

Nyt loppuu kuulkaa perheenäidin puhina pesukoneista. Uusi pesukone kehrää ihanasti kylpyhuoneessa, nyt palataan asiaan.

"riittävän iso" - jäi määrittelemättä. Ison kokoa ei kerrota, eikä sitä, mikä oikein riittää, ja kenelle.

"jotta se pystyy tarjoamaan mahdollisimman monipuolista opetusta" - ylimääräisiä aakkosia ekaluokkalaisille? Kertotaulua esperantoksi ja lisävalintana myös viittomakielellä, alakoulun yleissivistän opetuksen erityissivistyslinjalla?

"sekä esimerkiksi terveydenhuollon" - perheenäiti toistaa nyt itseään ihmettelemällä tässä yhteydessä samaa kuin hetki sitten sähköpostitse ja hesarin keskustelupalstalla: tarkoitetaanko tällä mahdollisesti koulun yhteydessä luontevasti toimivaa alakoulun aivokirurgian yksikköä, vaiko ehkä elinsiirtoihin erikoistuneita yläasteita?

"ja muita oppilashuoltopalveluita." Jahas, vai niin. Onko meidän todella ymmärrettävä tämä niin, että koulu pystyy tarjoamaan lapselle riittävästi tukea, huomiota, aikaa ja tilaa kasvaa vain, jos siinä on mahdollisimman paljon lapsia per psykologi, kuraattori on paikalla kolmen päivän sijaan neljä päivää viikossa ja pihalla velloo puoli tuhatta varhaisteiniä itseään etsimässä sillä aikaa kun oppilashuoltoryhmä kokoontuu kahvihuoneessa entistä paljon pidemmän esityslistan ääreen? 

Tekisi mieli kiroilla. Kiroilenko. Kiroilenko.

Ei se auta.

Vedän henkeä, sisään, ja työnnän sitä ulos yhden kerran pitkään ja hartaasti, ja kehotan kaikkia kaupunkilaisia kiinnittämään huomionsa siihen kohtaan lausetta, jota en edellä vielä purkanut:

"Koulu on"

Miettikää sitä. Miettikää sitä, mitä varten koulu on. Mitä ja ketä.

Sillä aikaa perheenäiti käynnistää jotakin. Hän käynnistää itsensä entistä vahvemmille kierroksille puolustamaan järjen valoa lasten asioista puhuttaessa. Perheenäiti keittää kohta lisää kahvia, valtavasti kahvia, ja miettii uusia käytännön toimia. 

Tulkaa mukaan. Ei tarvitse olla ihastunut tähän puhinaan, eikä tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Ei tarvitse tykätä kärjistämisestä eikä perustaa omaa blogia, riittää kun on kiinnostunut omien lastensa tulevaisuudesta ja uskoo, että muidenkin lapset ansaitsevat hyvää.

Riittää siis, että tulee paikalle

Yhtenäiskoulun vanhempien kokoukseen koulun auditorioon keskiviikkona 10.1.2007 klo 18, ylihuomenna siis,

ja tuo mukanaan omat ideansa, ajatuksensa tai ehkä vain hiljaisen läsnäolonsa. Sen merkiksi, että mukana ollaan, vaikkei runosuoni heti sykkisi.

Tarttis nimittäin tehdä jotain. Oikein todella. Kiitos kun tulet.