Perheenäiti heräsi aamulla ja ajatteli: ihanaa, arki alkaa. Vaan eipä ajatellut kauaa.
Uuden, hartaasti odotetun pesukoneen oli määrä saapua aamupäivällä, joten perheenäiti alkoi valmistaa sille tietä reippaasti heti herättyään. Hän käänsi kylpyammeen pystyasentoon, kytki vanhan koneen irti seinästä ja nosti kylpyhuoneen oven saranoiltaan. Uudelle koneelle tarkasti mitattu paikka odotti jo malttamattomana uutta konetta, kun perheenäiti jäi tuijottamaan kylpyhuoneen oviaukkoa epäuskoisena kahvikuppi kädessä ja hänen vatsaansa alkoi vääntää.
Uusi, entistä ehompi (ja huomatkaa: isompi) pesukone oli jo matkalla perheenäidin kotiin, kun perheenäiti tajusi, että se ei tulisi mahtumaan kylpyhuoneen ovesta sisään. Ikinä.
Perheenäiti vilkaisi puhelintaan, veti henkeä ja ajatteli myötätuntoisesti: voi teitä kodinkoneliikkeen pojat, nyt alkaa arki teillekin. Sitten hän soitti. Urheasti.
Kuljetus onnistuttiin pysäyttämään jokusen sadan metrin päähän perheenäidin kotiovesta, ja se käännytettiin takaisin kodinkoneliikkeeseen vain joitain minuutteja ennen kuin perheenäiti olisi joutunut kohtaamaan häpeänsä kasvokkain. Nyt hän sai onneksi hävetä vain puhelimitse. Ja kunpa tämä olisikin jäänyt tähän, vaan ei. Tämä oli vasta alkua.
Perheenäiti päätti olla oikein viisas ja suorittaa uusien pesukoneiden hintojen ja teknisten tietojen (sekä huomatkaa: kokojen) vertailua missäpä muualla kuin internetissä. Vahinkoja sattuu, hän ajatteli, ja päätteli, että kunhan hän vain hetken surffaa, vahinko unohtuu pian. Ja kyllähän niin kävikin. Kodinkoneiden maailmassa surffatessa unohtuu nimittäin paljon muutakin - kuten esimerkiksi järki.
Alku vaikutti lupaavalta. Vanhan pesukoneen korjaaja, tuo sympaattinen nuorimies joka tykästyi perheenäidin eteishavuihin, oli antanut tarkat ohjeet siitä, mikä kone kannattaa hankkia ja mikä ei. Perheenäidillä oli siis tiedossa valmiiksi pari merkkiä, joista hän aikoi kiinnostua, ja kärsivällinen nuorimies kodinkoneliikkeestä oli jo kertonutkin pari mallia, joita liikkeessä olisi ensimmäisen epäonnisen ostoksen sijaan tarjolla. Mitoista tämä nykyajan nuori tietokonemies ei ollut mittanauhoineen aivan varma, joten perheenäiti päätti tarkistaa ne itse pikaisesti kodinkoneliikkeen omilta sivuilta. Sehän on niin näppärää.
Kodinkoneliikkeen nettisivujen kohdasta "pesukoneet" pääsi kuitenkin vain jokaisen Suomessa myytävän pesukoneen huollosta vastaavan liikkeen yhteystietoihin, koneita niillä ei viitsitty esitellä. Noh, perheenäiti suuntasi valmistajan omille sivuille. Hän painoi jotain nappia, ja äkkiä ruudussa luki: "puhuva pesukone".
Perheenäiti pelästyi. Ei sitä, hän ajatteli, meille tulee kumminkin riitaa. Hän vaihtoi valmistajaa, painoi jotain nappia, ja silloin ruudussa luki: "pesukone joka ajattelee puolestasi".
Nyt perheenäitiä vasta alkoikin pelottaa. Hän alkoi tajuta, ettei hän ehkä törmäisikään aivan pian lauseeseen "pesukone joka mahtuu ovesta ja pesee pyykkiä", ja päätti olla ovela. Hän sivuutti mainokset ja naputteli googleen pelkät kodinkoneliikkeen kärsivällisen myyjän mainitsemien mallien numerot, ilman tietoa valmistajasta.
Niitä litteitä malleja todella oli olemassa, mutta ei enää Suomessa. Malleja, joita mies oli liikkeessään epäonnistuneesti mittaillut, ei tietokoneen mukaan löytynyt kuin jonkin verran Latviasta ja Liettuasta, sekä tietenkin ympäri Venäjää. Suomessa mallit olivat vanhentuneet.
Toistan: pesukoneliikkeessä myynnissä olevat uudet pesukoneet ovat niin vanhoja, ettei niistä löydy enää minkäänlaisia teknisiä tietoja. Kuin latviaksi. Valmistaja ei myönnä niitä koskaan tehneensäkään. Onneksi Latviassa on kuitenkin käytössä senttimetrijärjestelmä. Perheenäiti tajusi siis tietoja hetken tavattuaan, että kodinkoneliikkeen miehen mainitsema kone mahtuisi hyvin sisään kylpyhuoneen ovesta. Latviassa. Ja Suomessa, mikäli sen voisi täältä vielä ostaa.
Äst, perheenäiti ajatteli, minä soitan. Minä todellakin soitan ja kysyn, mistä näitä hyviä pesukoneita voisi ostaa. Ja hyvin pian perheenäiti löysikin valmistajan puhelinneuvontanumeron.
Liiankin pian. Neuvontanumerossa vastasi vastaaja joka sanoi perheenäidille, ihan pokkana: testaamme puhelimenne soveltuvuutta palveluumme, painakaa numeroa viisi. Perheenäiti painoi. Sen jälkeen vastaaja sanoi: voitte jättää meille viestin painamalla numeroa yksi, tai tiedustella lähintä huoltoliikettä painamalla numeroa kaksi. Perheenäiti painoi numeroa kaksi. Silloin vastaaja sanoi: testaamme puhelimenne soveltuvuutta palveluumme, painakaa numeroa viisi. Perheenäiti painoi.
Vastaaja vastasi: valitettavasti puhelimenne ei sovellu yhteen palvelujärjestelmämme kanssa.
Summa summarum: perheenäiti ei voi ostaa uutta pesukonetta Suomesta, koska ne ovat täällä auttamattomasti liian vanhoja uutenakin, puhelimista puhumattakaan.
Niistä ei todella täällä enää mihinkään puhuta. Perheenäiti päätti palata alkuun, tietokoneella johonkin kohtaan, jossa luki "pesukone". Tietokone sanoi kuitenkin perheenäidille: sivu on vanhentunut.
Ja niin on perheenäitikin. Tänään, noin sata vuotta.
Tänään perheenäidin oli tarkoitus etsiä tietoa siitä, mistä Yhtenäiskoulun luovutuskirjaa Helsingin kaupungille voisi etsiä, mutta ei hän enää tänään pysty. Puhelin on vanhentunut, ja niin on perheenäitikin, lopullisesti.
Tästä lähtien hänen päivänsä sitäpaitsi täyttyvät siitä, että hän pesee pyykkinsä käsin.
Mutta jos teillä, rakkaat lukijat, sattuu olemaan lompakossanne tai pöytälaatikossanne Yhtenäiskoulun luovutuskirja, tuo paperi, jolla koulu aikanaan luovutettiin kaupungille kuulemma sillä ehdolla, että se pysyy sille alunperin aiotussa käytössä, lähettäkää se oitis vanhempien toimintaryhmän osoitteeseen [email protected]. Kiitos.
Paperi, toisin kuin koneet, ei nimittäin niin vain vanhene.
Kommentit