Te olette varmasti kuulleet sen laulun. Siltä ei kukaan suomalainen ole
voinut välttyä, tuolta Kari Rydmanin erään oppilaansa muistoksi
kirjoittamalta laululta.
Sinä vuonna kun perheenäiti syntyi, tuo oppilas, nuori tyttö, jäi
suojatiellä auton alle ja kuoli. Koulumatkalla. Myöhemmin perheenäiti
meni kouluun ja hänen opettajansa kertoi hänelle, että tämä laulu jonka
me nyt opettelemme, on kirjoitettu erään liikenneonnettomuudessa
menehtyneen nuoren tytön muistolle. Perheenäitiä se kosketti jo
seitsenvuotiaana. Mutta viime viikon lopulla se alkoi koskettaa häntä
aivan eri tavalla kuin ennen.
Tämä puhinapalstamerkintä
tänään ei olekaan mikään hilpeä kasku. Perheenäidin ei nyt ole
tarkoitus naurattaa teitä. Perheenäiti kertoo teille kolme asiaa, jotka
hän viikonloppuna näki. Omin silmin.
Perjantai:
perheenäiti selaa sähköpostinsa. Sähköpostissa on tilasto 0-14
-vuotiaiden lasten kuolemaan ja vammautumiseen johtaneista
liikenneonnettomuuksista Helsingissä viimeisen kahdeksan vuoden aikana.
Tilastosta käy ilmi, että Käpylä on Helsingin vaarallisimpia alueita
lapsille. Käpylässä lähes kaikki onnettomuudet tapahtuvat suojatiellä,
ja lapsilla on merkittävästi isompi todennäköisyys liiskaantua auton
alle Käpylässä kuin esimerkiksi kantakaupungissa.
Lauantai:
Perheenäiti ajaa autoa Mäkelänkadulla. Jarruttaessaan punaisen valon
nähdessään hän näkee edessään jotain joka saa hänet hieraisemaan
silmiään. Toinen perheenäidin edellä ajavista autoista on töytäissyt
maahan nuoren tytön, joka on ollut ylittämässä suojatietä. Vihreällä
valolla. Tyttö kompuroi ylös, ja pääsee pois suojatieltä.
Ja
mitä tekee tämä lapsen päälle ajanut auto? JATKAA MATKAA. Kuski ei
pysähdy kysymään, kuinka tälle yksin kulkeneelle lapselle kävi. Sen
tekee sen sijaan eräs perheenäiti, joka iskee hätävilkut päälle ja
pysäyttää Mäkelänkadun yhden kaistan liikenteen hetkeksi avaamalla
ikkunan ja kysymällä raitiovaunupysäkille kompuroineelta noin
12-vuotiaalta tytöltä, jäikö hän mahdollisesti äsken auton alle, ja
sattuiko häntä ehkä. Jäin minä, tyttö sanoo hyvin järkyttyneenä, ja
vakuuttaa, ettei häntä sattunut kovin pahasti. Että hän pääsee kyllä
omin avuin kotiin, ja lupaa kertoa tapauksesta vanhemmilleen. Takana
seisovat autot alkavat töötätä: mitä ihmettä siellä oikein
hidastellaan? Kukaan muu ei tee mitään.
Perheenäidin vieressä
istunut puoliso sanoo nähneensä, miltä auto näytti. Niinpä perheenäiti
yrittää ottaa sen kiinni. Valitettavasti se ei onnistu. Poliisille
hetkeä myöhemmin soittavalla perheenäidillä ei ole
silminnäkijähavaintonsa tueksi mitään sellaista tietoa, joka auttaisi
ottamaan tuon sikamaisen kuskin kiinni, ei muuta kuin sen auton väri ja
malli. Lapsia autollaan tuuppiva kuski saa jatkaa harrastustaan
kenenkään estämättä.
Sunnuntai:
On satanut lunta.
Perheenäiti ajaa autoa Mäkelänkadulla. Kimmonpuiston kohdalla olevan
suojatien kupeessa kaupungin liikennelaitoksen bussi on juuri ajanut
pakettiauton perään. Bussin etuosa on rutussa ja tuulilasi pirstaleina,
samoin pakettiauton perä. Kaupungin bussikuskilta on unohtunut
turvaväli, hän on ilmeisesti yrittänyt livahtaa valoista keltaisella
tai punaisella, niin kuin luvattoman monilla bussikuskeilla(kin) on
nykyään tapana.
Nämä tapahtumat ovat kaikki tosia. Mutta miten ne liittyvät siihen Rydmanin Kariin?
Perheenäiti sai tietää viime viikolla, miksi hänen lapsillaan on
mahdollisuus mennä kouluun turvallisesti alikulkutunnelin kautta, ilman
että heidän tarvitsee ylittää Mäkelänkatua.
Tyttö, joka jäi
auton alle sinä vuonna, kun perheenäiti syntyi, kävi Yhtenäiskoulua.
Suojatie, jolla hän kuoli, ylittää Mäkelänkadun. Tunneli, josta
perheenäidin lapset pääsevät kouluun, rakennettiin tämän onnettomuuden
jälkeen.
Kolmekymmentäviisi vuotta sitten Mäkelänkadun
liikenne ei ollut puoliksikaan niin vaarallista kuin nykyään, ja se oli
lapsille hengenvaarallista jo silloin. Hakamäentien leventäminen tulee
lisäämään liikennettä alueella entisestään. Haluatteko te pienten
ekaluokkalaistenne ylittävän tulevaisuudessa Mäkelänkadun matkalla
tuhatlapsisesta koulusta Kimmon puistoon?
Jos ette, tehkää jotain. Ettei aiheesta tarvitse kirjoittaa lisää lauluja.
maanantai, 22. tammikuu 2007
Kommentit