Kun uni ei tule, perheenäiti makaa aloillaan ja toivoo.

Että ajatukset loppuisivat, yöksi. Että perheen jänis purkaisi koko perheelle asettamansa lähestymiskiellon, jonka hän asetti sen jälkeen kun hän katsoi saaneensa uudelta perheeltään riittävästi hellyyttä. Että roskat veisivät joskus itse itsensä, ettei niiden viemisestä tarvitsisi huomautella, ja että Käpylään tulisi viimeinkin nepalilainen take-away-ravintola. Intialainenkin käy. Ja että perheenäiti olisi pysynyt periaatteessaan, eikä olisi koskaan hankkinut sähköpostia. Jota hän ei osaa olla lähettelemättä koko ajan. Ja että hän pysyisi lähestulkoon viimeisessä periaatteessaan, eikä ikinä, koskaan, hankkisi plussa- eikä S-etukorttia.

Perheenäiti ei halua bonuksia. Hän haluaa vain, että hänen lapsensa saisivat käydä koulunsa rauhassa loppuun, oman tutun koulunsa. Ja että kaupungin muutkin lapset saisivat.

Ja parin muun salaisen toiveen lisäksi hän toivoo, ettei häntä joskus, kesken kaiken, kesken päivän tai yön tai minkä tahansa työn, väsyttäisi niin kauhean, kauhean paljon, kaikki tämä maailman hulluus, ja että uni joskus tulisi.