Iloitkaa, perheenäiti on palannut! Tuo väsynyt hahmo, joka unohti toivottaa lukijoilleen hyvää joulua, häipyi mitään selittämättä joulupäivän aamuna vähin äänin autolla pohjoiseen, jätti lapset etelään, niin kuin perheenäidit joskus tekevät, hylkäsi lukijansa piinaavan epätietoisuuteen ja nukkui pohjoisessa monta yötä sikeästi kuin tukki.

Koska pohjoisessa ei ole tietokoneita.

Mutta nyt perheenäiti on palannut. Ja hänellä on uutisia. Pari päivää ennen vuodenvaihdetta perheenäidin perheessä tapahtui jotain väistämätöntä. Tapahtui perhetapahtuma.

Tapsa tuli kotiin.

Kaikki, niin kuin hyvin tiedämme, alkoi sinä aamuna, jona konsulttien kouluverkon kutistamisehdotus julkistettiin. Se alkoi, vaikka perheenäiti ei sitä silloin vielä tajunnut. Kaikkea ei tajua heti. Konsulttihölmöily, kuten hyvin tiedämme, johti sittemmin muun muassa muutamaan kauniiseen rintanappiin ja perheenäidin puhinaan. Jonka alkumetreillä perheenäiti tuli tituleeranneeksi itseään emojänikseksi. Tajuamatta edelleenkään mistä tässä kaikessa todella oli kyse.

Ja tämä kaikki, josta te ette vielä tajua mitään, mutta aivan pian aivan kaiken, jatkui sinä päivänä, jolloin perheenäiti painoi Yhtenäiskoulun kolmasluokkalaisten kanssa viimeiset kauniit rintanapit ja jäi tyttärensä kanssa vielä tämän luokkaan nuolemaan kirjekuoria kiinni, kun koulu päättyi. Puurojuhlaan oli aikaa vielä muutama tunti, ja väsynyt tytär ei millään olisi jaksanut raahautua vesisateessa perheenäidin kanssa käymään kotona. Viimeiset rintanapit oli kuitenkin postitettava, ja niinpä tämä nuutunut parivaljakko laahusti kuin laahustikin pimeyden läpi postilaatikolle.

Sille postilaatikolle, jonka vieressä on se eläinkauppa.

Alatte pian tajuta, eikö vain. Väsynyt tytär naukaisi tietenkin että blaablaablaa, ja perheenäiti siihen tietenkin että blaablaablaa, ja lopuksi tietenkin kuitenkin: okei.

Sen jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen. He menivät sisään kauppaan ja siinä se istui häkissään, tuijotti perheenäitiä ja aseistariisui tämän alta sekunnin.

Ilmielävä jänis.

Arvaatteko missä se istuu nyt.

 

Perheenäiti näki vaivaa. Tajuttuaan silmänräpäyksessä, että perheen jänis asuu aivan väärässä paikassa, perheenäiti naamioi jäniksen kotiuttamisen lemmikin hankkimiseksi lapselle, olihan joulukin tulossa ja tonttu kertonut jo toisena vuonna peräkkäin pukin tylyn tuomion: mäyräkoiraa ei tipu. Perheenäiti ryhtyi Järjestelyihin. Hän luotsasi lapsensa, joka iski silmänsä samaan jänikseen samalla hetkellä kuin perheenäitikin, ulos eläinkaupasta ja vakuutti tälle, että tähän perheeseen ei ole tulossa lemmikkiä.

Tytär seisoi liikennevaloissa hiljaa ja sanoi sitten vaisusti: jos minulla olisi tuollainen kani, minä antaisin sille nimeksi Tapsa.

Perheenäiti mietti kuumeisesti, kuinka hän markkinoisi Tapsan puolisolleen. Sillä sen hän tulisi tekemään.

Niin alkoi perheenäidin salainen suhde Tapsaan. Kun lapset lähtivät kouluun ja puoliso töihin, perheenäiti hiipi eläinkauppaan ja tuijotti Tapsaa silmiin. Tapsa tuijotti takaisin. Perheenäidistä tuli eläinkaupan vakiovieras, ja jouluaatonaatonaattona, kun perheenäiti palasi puoliltaöin kotiin perinteiseltä jouluoluselta kavereiden kanssa, hän löysi itsensä tuijottamasta sisään pimeän eläinkaupan ikkunasta.

Että näkyisikö siellä sitä meidän jänistä.

Ei näy enää. Tapsa istuu nyt perheenäidin olohuoneessa ja tuijottaa tätä silmiin. Perheenäidin puoliso katsoi tänään olohuoneeseen päin, kääntyi sitten katsomaan perheenäitiä ja sanoi: meidän olohuoneessa loikkii jänis.

Niin, perheenäiti vastasi.

Perheen yhdeksänvuotias istui illalla onnellisena Tapsan vieressä, silitti tätä ja sanoi: ajatella, jos meidän koulua ei olisi yritetty lakkauttaa, Tapsa ei koskaan olisi päässyt kotiin.

Kauhea ajatus. Kiitos siis konsulteille. Tapsasta kannatti kyllä maksaa kuusikymmentätuhatta euroa verovaroista, ja nyt kun hän on viimein kotona, konsulttiesitys voidaan haudata. Täysin tarpeettomana.

Eiks jeh.