Perheenäiti osui viime yönä avaruutta huitoessaan terävästi ajan hermoon. Tämän päivän aamukahvipalan painikkeeksi voi lukea valtakunnan väsyttävimmältä mielipidepalstalta pienen kirjoituksen aiheesta "kuuluuko naisen pestä miehen alushousut". Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, perheenäidin mielestä kirjoitus on varsin ansiokas. Se ottaa kantaa toiseen, ansiokkaaksi luonnehtimaansa kirjoitukseen, jossa on kuulemma vilahtanut kuitenkin hiukan kyseenalainen (ikivanha) lause "jos miehet auttaisivat naisia kotitöissä, naisilta liikenisi enemmän aikaa myös parisuhteelle ja sen hoitamiselle".

Voi hellanlettas. Että siis jos miehet "auttaisivat" naisia siinä, minkä arkijärki luonnehtisi molempien yhteiseksi hommaksi, naiset saisivat enemmän aikaa "parisuhteelle ja sen hoitamiselle", jonka arkijärki luonnehtisi senkin molempien yhteiseksi hommaksi. Luonnollisestikin tämä "enempi aika" olisi sitten pois jostain muusta. Ja mistähän se yleensä on - no, yleensä naisen jaksamisesta, levosta, hänen mahdollisilta lapsiltaan ja usein myös: yllätys yllätys! Harrastuksista ja omista töistä!

Enkä tarkoita nyt niitä yhteisiä kotitöitä. Sillä todellakin, naisilla on joskus maailmassa muutakin hommaa. Vaikka onhan kalsareiden parfymointi toki aina kaikista tärkeintä.

Perheenäidin mielestä kalsarit parfymoidaan parhaiten pitämällä niitä jalassa silloin kun tarjolla olisi jotain tärkeämpääkin työtä. Ja pestään ihan vain vaihtelun vuoksi. Että ne tulisivat välillä puhtaiksi. Kalsareita voi mielestäni pestä perheessä hän, jota se eniten huvittaa, tai joka kykenee siihen minuuteissa ilman mittavaa aivokuormitusta. Sen sijaan että hän ottaisi siitä kokopäivästressin, jossa sen uuvuttava suunnittelu ei suinkaan ole puoli toteutusta, vaan helpon toteutuksen torpedoiva toimenpide. Niin kuin eräilläkin miehillä. Pääasia että muutkin perheessä tekevät sitten jotakin, kukin tahollaan. Perheenäidin mielestä pyykinpesu on kivaa. Olettekin ehkä huomanneet, että se on hänen lempiaiheitaan. Siihen on hyvin selkeä syy.

Joka kerta pesukonetta tyhjentäessään perheenäiti tuntee, että se mitä kone on pyykille tehnyt, on jonkinlainen ihmeellinen taikatemppu. Ja sitä kutsutaan pyykin pesemiseksi, vaikkei kukaan pese mitään.

Tämä taikatemppu saa perheenäidin onnelliseksi. Se on vähän niin kuin laittaisi paketin raakaa jauhelihaa jääkaappiin puoleksitoista tunniksi ja väittäisi valmistavansa ruokaa. Ja kun jääkaapin oven sitten avaisi - voih, siellä odottaisi lämmin lihamureke.

No, kukin tehköön kalsareilleen mitä tykkää. Pääasia että tekee niille joskus jotain eikä vain parfymoi. Reilun Kaupan Kotityö onkin kauppaa, jossa vallitsee vaihtotalous. Minä voin hyvin pestä kalsarisi, jos sinä noukit lattialta (, lavuaarista ja keittiön pöydältä) minun sukkani. Tai minä voi hyvin tiskata, jos ei minun tarvitse imuroida. Ja niin edelleen. Vuosien saatossa kehittynyt, tasa-arvon nimissä lanseerattu kultainen kotityökäsite "äidin auttaminen" viittaakin varmasti perheen tarpeeseen auttaa äitiä pysymään hengissä maailman ja perheen täysin kohtuuttomien vaatimusten puristuksessa. Oikeaa auttamista olisi minun mielestäni tarkistaa ensin niiden vaatimusten kohtuullisuus. Ja ennen kaikkea tasa-arvoisuus.

 

Okei, se kalsareista. Siirrytään sitten tärkeämpiin aiheisiin. Siirrytään kansalaisten hyvinvointia syväluotaavaan mielipidepalstojen kestoaiheeseen: digiboxiin.

Mielipideosasto tänään, heti kasarikatsauksen jälkeen:

"huonolla säällä digiboxi lakkaa meillä toimimasta".

Kauheaa. Myrskyn silmässä ei voi keskittyä visailemaan täysillä. Uskomatonta, että ihmistä vaaditaan silti maksamaan tv-lupa. Tämä on toki hyvin suuri asia sen pienen sivuseikan rinnalla, että visailijoiden lasten koulu lakkaa toimimasta ei ainoasta huonolla, vaan myös hyvällä ja lisäksi loistavallakin säällä.

Ei taaskaan mitään kouluista. Paitsi tietenkin ikuisuuskeskustelua siitä, mikä englanninkieliseksi nimeksi ammattikorkeakoululle, joka antaa opetusta suomeksi. Suomessa.

 

Ja lopuksi. Lopuksi syy siihen, miksi perheenäiti panee nyt lehden ja koneen kiinni ja ryhtyy pesemään perunoita. Se on paljon kivempaa. Siitä ei tule niin vihaiseksi. Sillä mielipideosastolla oli tänään vielä muutakin. Siellä oli kirjoitus otsikolla "Kuinka päivitämme hyvinvointivaltiomme?" Kirjoittajalla on titteli, joka olisi vielä perheenäidin lapsuudessa löytynyt vain Ankkalinnasta: tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori.

Niin, ja mitä kirjoittaja ajaakaan takaa: Suomen todelliset turvallisuusuhat liittyvät kuulemma Naton ja ydinvoiman sijaan siihen, kuinka ratkaisemme "todelliset kysymykset Suomen todellisista turvallisuusuhista", kuten esimerkiksi "kuinka edesautamme suomalaista yrittäjyyttä ja omistamista?"

No hitto, sitähän autetaan paraikaa Helsingin opetustoimessa. Yksi Helsingin opetustoimen arvoista, jotka opetusvirasto on aivoriihiensä tuloksena kirjannut oikein ylös, on yrittäjämielisyys. Jos keksitte, miten yrittäjämielisyys onnistutaan liittämään koulutoimeen jollain mielekkäällä tavalla, kertokaa se minulle heti. Tuohon alas voi kommentoida näppärästi, nimettömänäkin.

Helsingin kouluverkon kutistamisehdotus edesauttaa aivan varmasti suomalaista yrittäjyyttä ja omistamista. Koulut lihoiksi, lihat myyntiin. Myydään kalliilla. Vaikka olisivat homeessa. Lapsille kustannustehokkaampaa opetustoimen asiakkuutta, vaikka opetustoimen arvoihin kuuluukin kuulemma myös "asiakaslähtöisyys". Toisaalta: mistä ihmeestä minä olen saanut päähäni, että asiakkailla tarkoitetaan opetustoimessa nimenomaan lapsia? Voidaanhan sillä tarkoittaa myös koulurakennuksista kiinnostuneita ostajia. Yksi koulutoimen uusimpia innovaatioita onkin kehittää opetusviraston kiinteistönvälitystä.

Professori hyvä, päivittäkäämme siis hyvinvointivaltiomme räjäyttämällä se taivaan tuuliin.

Perheenäiti kuorii nyt perunat raivolla, joka vetää perunatkin hiljaisiksi.