Eilen illalla perheenäiti asettui sänkyyn ja odotti. Hän oli päättänyt olla puhisematta. Ei suinkaan siksi, etteikö olisi huvittanut, vaan siksi, että perheenäiti ajatteli sen olevan terveellistä. Maata hiljaa vaakatasossa keskellä yötä, tietokone kiinni.

Perheenäiti makasi aloillaan kolme tuntia. Hereillä. Tämän terveellisen kokeilun jälkeen hän valmisti itselleen verisuonia rappeuttavan öisen päivällisen ja nukahti.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Seuraavana päivänä, tänään siis, perheenäiti selasi henkilökohtaisen sähköpostinsa, (jonka kouluaiheinen määrä ylittää jo hänen oman käsityskykynsä siinä määrin reippaasti, ettei hän enää edes pysty harkitsemaan yhdenkään viestin poistamista,) ja avasi, niin, hän avasi palauteviestin. Palaute koski puhinaa. Tai oikeastaan sen puutetta.

Palautteen antaja oli närkästynyt siitä, ettei hän toimistopöytänsä näyttöpäätteen ääreen istuttuaan ollut saanut kahvinsa särpimeksi joka-aamuista uutta puhina-annostaan. Hän kun oli jo tottunut siihen, että se ilmestyy virtuaaliavaruuteen säännöllisesti joka yö.

Joku on siis jo tottunut siihen, että perheenäiti valvoo öisin. Lastensa etuja. Vaikka lasten lapaset ovat kesken varmasti vielä vappuna. Toisaalta silloin on kyllä jo niin lämmin, että lapasissa ei välttämättä enää tarvitakaan peukaloita.

 

Perheenäiti häpeää tunnustaa, että hän valvoi tänään lastensa etuja heidän koulullaan kolmetoista tuntia. Ei huvikseen, vaan siksi kun edunvalvonta vaatii joskus pientä askaretta. Perheenäiti askarteli yhdessä Yhtenäiskoulun kolmasluokkalaisten kanssa erästä melko hienoa lautapeliä. Tai oikeastaan kahta, koska miksi tyytyä kohtuuteen, jos sen voi ylittää. Näillä peleillä, joiden nappuloina käytetään pieniä lapsia, on molemmilla hyvä tarkoitus. Toisin kuin maailmassa yleensä. Perheenäiti kertoo niistä ehkä tarkemmin jonain toisena yönä. Sitten kun ne tulevat valmiiksi.

Jos häntä siis sattuu huvittamaan jokin muukin kuin silmät auki makaaminen. Ilman ruokaa.

Koululaisten lähdettyä kotiin perheenäiti istui siis itsensä kanssa ja odotti ideaa lautapelin teksteistä. Ideat tulevat parhaiten, kun katsoo ulos ikkunasta. Ikkunasta ei useinkaan näy mitään erityistä. Ideat tulevat erityisesti silloin, ei-mistään-erityisestä. Niin kuin tänäänkin. Eivätkä ne mitään erityisiä olleet.

Kunhan tulivat.

Illalla perheenäiti tallusti kotiin. Kotona hän ripusti pyykit ja pyrki tekemään sen mielenosoituksellisen suurieleisesti, koska hänen, väsyneen koulunpelastajamarttyyrin, piti se näköjään tehdä. Mielenosoitusta ei kuitenkaan huomattu, joten perheenäiti päätti vaihtaa heti huomisaamuna huomattavasti vähäeleisempään protestiin. 

Se toimii varmasti paljon paremmin. Perheenäiti lakkaa nimittäin vähin äänin pesemästä muuta pyykkiä kuin omaansa.

 

Entä jos perheenäidit nukkuisivat öisin?

Silloin jäisi muutamakin ajatus ajattelematta. Useampikin idea jäisi tulematta, ja koko perheen kalsarit olisi varmasti pesty, silitetty, parfymoitu ja laskostettu kauniiseen muodostelmaan jo kukonlaulun aikaan.

Perheenäidin mielestä kukko laulaa rumasti. Yön hiljaisuus on kauniimpaa kuultavaa.

Kääntäköön perhe kalsarinsa nurin, jos sitä kovasti ahdistaa.