On yö. Ei se haittaa. Se ei todellakaan haittaa, sillä opetuslautakunnan puheenjohtaja on tänään myöntänyt valtakunnan aamukahvipalan painikkeeksi, että kouluverkon kutistamisesitys on teknokraattinen ja suoraviivainen, mutta se ei haittaa.

Perheenäiti on juuri pessyt hampaat ja vaihtanut kylpyhuoneeseen lampun, tässä järjestyksessä, ja nyt hän kysyykin itseltään hammastahnat rinnuksilla: ketä se ei haittaa? Ketä ei haittaa se, että lasten ja nuorten hyvinvointiin ei suinkaan välillisesti vaan aivan supisuoraan liittyvä ehdotus on teknokraattinen?

Minua se nimittäin haittaa, minua ja minun lapsiani. Ja minun lasteni ystäviä, ja näiden naapuriystäviä, ja näiden naapureita ja ystäviä ja ystävänaapureita siellä koululuokassa, jota ei ehkä kohta enää ole. Ja kohta, kun ei ehkä ole monia muitakaan kohtuukokoisia koululuokkia, joihin oli mukava mennä kun ne olivat tuttuja ja omia ja turvallisen matkan päässä, se haitta alkaa pikku hiljaa levitä pitkin katuja.

Aika ajoin suojateiden puoleenväliin rekan alle liiskautuvia pieniä ihmisiä ei tietenkään oteta lukuun. He ovat hyvin pieniä uutisia valtakunnan aamukahvipalanpainikkeen sivunurkissa, ketä se nyt haittaa, iltapäivälehdetkään eivät jaksa kiinnostua heistä ihan hautajaisten jälkeisiin kahveihin asti. Muutamahan niitä vain vuodessa kumminkin sinne suojatielle jää, ketä se nyt haittaa. Paremmat otsikot siitä saisi jos niitä liiskaantuisi tuhansia kerralla, jos tulisi joku tosi iso rekka, joku venäläinen vaikka. Siitä saataisiin sentään otsikot.

Se on kuulkaa matkalla jo, eikä ole venäläinen. Kotimaista tekoa se on ja katsastettu, nimenomaan tätä tarkoitusta varten: raivaamaan lapset isoihin laitoksiin, sijoittamaan sinne minne teknokraatti määrää. Ei kuitenkaan tulevaisuuteen. Sinne teknokraatti ei sijoita.

Missä ovat otsikot?